Hei kaikki jotka olette tuon edellisen ilmoituksen kommenteissa kysyneet uudesta lc:stäni.

Olen siis aloittanut sen jo kaaauan sitten, anteeksi kun en ole muistanut laittaa tänne linkkiä :D

Tästä lukemaan LC Rousseauta!

Eli siis.

Pelasin tänään ihan rauhassa tyttökolmikollamme, heidän yliopistotaipaleensa alkoi lähestyä kolmannen vuoden puoliväliä.  Aivan yhtäkkiä, ilman mitään varoitusta, tietokoneeni sammui.
Tiesin heti, mikä oli homman nimi. Näin oli tapahtunut aiemminkin, ja se oli paikka johon aiempi LC:ni kaatui. Koneeni nimittäin ei enää käynnistynyt, tai no käynnistyi, mutta alkoi herjata, että se täytyy palauttaa tehdasasetuksille.
Ei siinä muukaan auttanut.
Ja tämähän tarkoittaa sitä, että kaikki katosi. Kaikki musiikkini, kuvani, kuvankäsittelyohjelmani, pelini. Mukaanlukien The Sims 2 ja kaikki sen pelitallennukset. Ja tämä tarkoittaa, että Greenhillit katosivat ikiajoiksi. Kukaan ei pelastunut, ei Brenda, Gemini saati sitten Brianna.

Greenhillien suku siis kohtasi loppunsa ennen aikojaan, sanottaisiinko vaikka niin, että maailmanloppu iski Viper Valleyhyn.

Ehei, tämä ei kuitenkaan tarkoita, että emme enää koskaan kohtaisi. En minä niin heikkoa tekoa ole, vaikka Greenhillit olivatkin!
Teen ensin hieman käytännön järjestelyjä (asennan pelin uudelleen..), ja voi olla, että hyvin pian kohtaamme jonkin toisen suvun tarinoiden parissa. En kuitenkaan vanno mitään, mutta yritän parhaani.

Nauttikaa kesästä, ottakaa aurinkoa ja uikaa, niin minäkin aion tehdä vielä.

Don't forget me!
Rakkaudella teidän oma Rutsi.

Heissan vaan taasen, uusi osa ilmestyi ennätysajassa! Siitä kiitos kuuluu omalletunnolleni joka ei antaisi minulle rauhaa koko leirin aikana, ellen tekaisisi uutta osaa ennen isostelemaan lähtöä ^^,
Jootosiaan, tämä osa on nyt aika tarkkaan jotain 50 kuvaa pitkä, ja tyttöjen yliopistotaipaleen A-osa. Ajattelin pätkiä tämän yliopistoajan kolmeen osaan, ja jotta jako olisi mahdollisimman tasapuolinen, tarkoitus on että aina jokaisen osan lopussa tapahtuu osan "päähenkilölle" jotain järisyttävää. Tässä osassa tämä päähenkilö on oma rakas pikku Brendamme!
No eipäs minulla muuta, mennään itse osan pariin.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Briannaa ja Geminiä odotti todellinen yllätys heidän saavuttuaan Stenvall-instituutin ylläpitämään asuntolaan. Siellä heitä odotti jo jonkin aikaa opiskellut Brenda, joka oli palauttanut hiuksiinsa niiden luonnollisen värin ja muuttanut muutenkin tyyliään hillitymmäksi ja aikuisemmaksi. Elämänasenteestaan Brenda sen sijaan ei ollut luopunut; hänen käytöksestään huokui edelleen se teiniajoilta tuttu uhmakkuus.


"Voi kuinka mukava nähdä sinuakin pitkästä aikaa!" Brianna hihkaisi ja syöksyi halaamaan siskoaan. Brenda ei edelleenkään pitänyt pikkusiskostaan kovin paljoa, mutta nykyään tämän näkeminen ei aiheuttanut inhonväristyksiä selkäpiissä. Brianna puolestaan oli päättänyt unohtaa lapsuuden erimielisyydet ja riidat, hän ei enää halunnut roikkua menneessä.


"Kylläpä sinäkin olet kasvanut", Brenda ihmetteli halatessaan Geminiä. Hänestä tuntui, että aika siellä kotona oli kulunut paljon nopeammin kuin aika yliopistolla. Miten muka oli mahdollista, että pieni ja arka Gemini oli varttunut kauniiksi nuoreksi naiseksi, kun taas hän itse oli pysynyt miltei ennallaan koko yliopistolla viettämänsä ajan.


Esiteltyään siskoilleen asuntolan, Brenda päätti tutustuttaa siskokultansa kampuksen vapaa-ajan viettotapoihin. Turhia aikailematta hän tilasi taksin ja käski siskojensa laittautua edustuskelposiksi.
"Tiedoksi vain, teidän vuosikurssillenne on tullut muutamia ihan varteenotettavia nuoria miehiä", hän vinkkasi ennen kuin säntäsi ehostamaan itseään.


Eipä aikaakaan, kun taksi saapui asuntolan pihaan tööttäilemään. Brenda paimensi arastelevan Geminin ja vastahankaisen Briannan taksiin, ja komensi kuskin ajamaan "sinne minne yleensäkin".


Taksi vei tytöt johonkin instituutin omistamaan illanviettopaikkaan, jonka nimeä ei Brendakaan tiennyt. "Tänne minutkin ensimmäisenä tuotiin", hän kuittasi nuorempien utelut paikan luonteesta.


Brenda paineli suorinta tietä tanssilattialle itseään hetkuttelemaan. Hän oli saanut yliopistolla nopeasti miestennielijän ja jakorasian maineen, mutta se ei haitannut häntä. Hän rakasti miehiä, ja tietysti hän oli aika monen kanssa puuhaillutkin... Hän alkoi olla jo saavuttanut neljäsosan elämäntoiveestaan, joka siis on pelehtiä 20 eri simin kanssa.


Geminiä ja Briannaa hävetti Brendan estoton keimailu ja he olivat kuin eivät tuntisi koko tyttöä. Jonkin aikaa biljardia pelattuaan he saivat tarpeekseen Brendan räävittömästä menosta, ja he kiskoivat hänet raa'asti pois tanssilattialta suoraan taksiin. Taksissa Brenda sai tietysti kuulla kunniansa.


Briannan ja Geminin läksytys piti Brendan aisoissa parin päivän ajan, mutta pian sen vaikutus alkoi hiipua. Brenda roikkui jatkuvasti puhelimessa puhumassa jollekin, jonka nimeä hän ei suostunut siskoilleen paljastamaan. Pian salaperäisen juttukaverin mysteeri selvisi, sillä Brenda kutsui hänet kylään.


Mystinen puhelimessaroikkuja oli tuttu Brendan teiniajoilta, multimiljardööri Linus. Brenda tervehti yhtä monista rakastetuistaan kiihkeällä suudelmalla, ja kutsui tämän muitta mutkitta sisään.
"Kylläpäs sinä olet tänään vauhdissa!" Linus huudahti Brendan kiskoessa tätä hihasta kohti ovea.


Brianna katseli mykistyneenä siskonsa rellestystä. Hän oli aina tiennyt, että Brenda oli miesten makuun ja hyvin spontaani ja ronski, mutta ei hän ollut koskaan uskonut Brendan olevan tuollainen liehittelijä, joka iskee itseään ainakin kymmenen vuotta vanhemman kääkän!


"Voi Linus... Olen haaveillut sinusta yöt läpeensä, ja vihdoin olet taas luonani. Olet niin komea, hiuksesi ovat kuin silkkiä ja silmäsi tuikkivat öisen tähtitaivaan tavoin..." Brenda lirkutteli Linukselle miehen kiemurrellessa imarreltuna. "Huomasitko muuten, että asuntolaamme on hankittu valokuvauskoppi... Mitä jos testaisimme sitä hieman?" Brenda jatkoi liverrystään nähdessään Linuksen lämpenevän.


Linus suostui valokuvaussessioon, hän tuntui arvaavan mitä Brendalla oli mielessään. Ja valokuvaus ei tietenkään liittynyt siihen millään tavalla.
Kopin verhon sulkeuduttua kopista alkoi kuulua epämääräistä ähinää, ja tietysti kaikki asuntolan asukkaat tiesivät, mitä siellä tapahtui.


Jonkin ajan kuluttua ähinä lakkasi ja kopista astelivat ulos tyytyväisesti myhäilevä Brenda ja Naantalin auringon lailla hymyilevä Linus. Kopin tapahtumat sinetöitiin vielä pitkällä suudelmalla, ja viimeistään tässä vaiheessa muut arvasivat, mitä kopissa oli tehty.


"Rakas pieni Brendani, milloin tapaamme seuraavan kerran?" Linus kysyi syleillessään Brendaa. Brenda vaikeni hetkeksi, ja vastasi pitkän hiljaisuuden jälkeen epämääräisesti: "Joskus, ehkä sitten kun pahimmat opiskelukiireeni ovat ohitse". Linus hyväksyi vastauksen, eikä tuntunut ymmärtävän, että Brenda valehteli. Ei hänellä mitään opiskelukiireitä ollut!


Hyvästeltyään Linuksen Brenda jäi katsomaan miehen perään tämän kävellessä pois päin. Brenda ei voinut olla myhäilemättä tyytyväisenä itseensä. "Kyllä jotkut simit sitten osaavat olla herkkäuskoisia ja tyhmiä!" hän tuumaili suunnatessaan kohti seuraavan uhrinsa huonetta.


"Hei, lehtori antoi mun ryhmälle tänään sellaisen tehtävän, että pitäisi tutkia valokuvauskopin kameran toimintaperiaate, mutta en saa sitä luukkua auki, jonka takana ne kaikki johdot sun muut on Voisitko auttaa minua?" Brenda valehteli sujuvasti uhrilleen, jonka nimeä hän ei ollut painanut mieleensä. Uhri meni lankaan, ja lähti auttamaan Brendaa valokuvauskopin salojen selvittämisessä. Ei liene tarpeellista selittää, mitä kopissa tapahtui?


Päivien kuluessa Brenda oli ehtinyt koluta läpi kaikki asuntolassa asuvat vastakkaisen sukupuolen edustajat, jotan hänen täytyi etsiä seuraa muualta. Netistä hän oli bongannut oikein mukavan ja yksinkertaisen oloisen miehen, Ross Parishin, jonka hän muutaman päivän chattailun jälkeen kutsui kylään.


"Hei, mukava tavata! Voi, onpas sinulla kiva nahkatakki... Hei muuten, sain lehtorilta tehtäväksi selvittää valokuvauskopin toimintaperiaatteen..." Brenda houkuttelu Rossin samaan ansaan kuin aiemmankin uhrinsa.


"No katsotaanpas sitä luukkua sitten", Ross myöntyi Brendan avunpyyntöihin. Pian kopperon verhon sulkeutumisen jälkeen koppi alkoi hytkyä epäilyttävästi, mutta enää siihen ei kiinnitetty huomiota. "Se Brenda siellä taas pitää hauskaa", asuntolan muut asukit kuittasivat vieraiden kyselyt.


Koppisessio päättyi neljään salamavalon välähdykseen. Brenda oli päättänyt tästä lähtien ottaa kuvia jokaisesta valokuvauskoppijekun uhristaan, ja Rossista oli hyvä aloittaa.


Kissamaisen tyytyväinen ilme kasvoillaan Brenda päätti rentoutua raskaan opintoviikon päätteeksi höyryävän kuumalla kupilla espressoa. Samalla hän pohti, saisiko hän kiedottua asuntolan vanhan keittäjämiehen pauloihinsa. "Siinäpä minulle seuraava haaste", hän ajatteli siemaillessaan espressoaan.


Gemini oli tytöistä ainoa, joka panosti opiskeluun täysillä. Tyttö sai lopputyönsäkin valmiiksi ennätysajassa! Hän toivoi pääsevänsä vielä joskus ahdin airueksi, ja hän olikin valinnut pääaineekseen biologian, jonka kursseilla opeteltaisiin merenkäynnin perusteita.


Brianna ei ollut aivan yhtä innokas opiskelija kuin Gemini, mutta kyllä hänkin joskus aina pari esseetä kyhäsi. Hän ei ollut vielä valinnut pääainettaan, mutta koska hän tahtoi olla joskus maailmankuulu balettitanssija, hän toki oli harkinnut pääaineekseen jotain, joka auttaisi häntä eteenpäin sillä uralla.


Saipahan Briannakin sen lopputyönsä tehtyä, vaikkakin muutamaa päivää Geminin jälkeen ja selvästi hutiloidummalla kädenjäljellä. "Lopputyö mikä lopputyö", hän ajatteli verratessaan omaa tekstiään Geminin tekstiin.


Brianna oli huomannut Brendan olevan nykyään kovin usein pahoinvoiva ja huonovointinen. Hän arveli, että pahoinvointiin oli eräs tietty syy, mutta kun Brenda itse uskoi huonon olonsa johtuvan liiallisesta espressonkulutuksesta, Brianna hautasi omat epäilyksensä.
"Siitähän tuli silloin joskus se dokumentti, siis että espresso on aika vaarallista", Brenda totesi ykskantaan kaikille, jotka kyselivät hänen voinnistaan.


Ajan kuluessa Brendan olo vain huononi. Hän ei keksinyt oksentelulleen enää mitään järkevää syytä, joten hän alkoi epäillä olevansa sairas. "Huomenna minä kyllä soitan terveyskeskukseen", hän vannoi itselleen ties monennenko kerran.


Brianna oli lopen kyllästynyt tylsässä asuntolassa nyhjäämiseen, ja eräänä iltana hän sitten päätti repäistä ja tilasi taksin.


"Minnekkäs kaunis neiti tahtoisi matkata?" kuski kysyi Briannalta tämän noustessa taksiin.
"No tuota, öööh, en minä tiedä... Onnenkantamoiseen", Brianna sönkötti nolona. Hän ei ollut kovin tottunut miesten huomioon, yleensä Brenda oli se, joka keräsi katseet puoleensa.


Onnenkantamoinen oli Briannan saapuessa paikalle vielä tyhjillään, joten hän päätti mennä puhelemaan baarimikon - vai pitäisikö sanoa baarimaijan - kanssa. Hänen mielestään neito vaikutti oikein mukavalta, ja he vaihtoivatkin puhelinnumeroita turhia aikailematta.


"Mitä sinä oikein sanoit? Että noin kaunis nuori nainen ei vielä seurustele! Eihän se ole mahdollista!" Kaisaksi esittäytynyt nainen huudahti, kun Brianna paljasti olevansa sinkku. "Kyllä täällä Onnenkantamoisessakin on joskus noita miehiä pyörinyt, tänään vain on melko hiljaista", Kaisa selitti, kun Brianna ihmetteli paikan sukupuolijakaumaa.


"Hei, onhan tuolla tuo Anthony. Oikein mukava ja ihan komeakin nuorimies, mene toki juttelemaan!" Kaisa kannusti huomattuaan nurkassa yksin nököttävän miehen. Brianna, ujo tyttö kun oli, tietysti yritti estellä. "En minä ole semmoinen tyttö, eikä tuo varmaan edes voisi koskaan olla kiinnostunut minusta..." hän keksi kaikkia tekosyitä, ettei hänen tarvitsisi mennä juttelemaan miehelle. Kaisa kuitenkin oli eri mieltä. "Anthony! Tulehan käymään täällä!" hän kutsui miestä, joka lähti tulemaan naisia kohti.


"Öööh, hei, tuota...." Brianna sanoi ujosti, kun Anthony pysähtyi hänen kohdalleen. Anthony väläytti Briannalle säteilevän hymyn, joka sai tytön polvet veteliksi.
 "Ai, hei. Olen Anthony, olen Stenvall-instituutin filosofialinjalla. Olemmeko joskus tavanneet, näytät etäisesti tutulta?"


"Jootuota, olen Brianna Greenhill, Stenvall-instituutista minäkin... Olemme varmaan olleet joskus samoilla luennoilla, minun ryhmälläni on joskus ollut yhteisiä luentoja filosofialaisten kanssa.." Nagaia sanaili ujosti.
"Sanoitko Greenhill? Oletko sukua sille jakor... siis sille joka on psykologiapuolella, ruskeat hiukset ja vihreät silmät?" Anthony innostui. Hän oli kuullut juttua "siitä Greenhillin tytöstä", eli tytöstä, joka oli kampuksen julkkis lukuisine miesseikkailuineen. Oli kunnia tutustua sen tytön sukulaiseen!


"Brendaako tarkoitat? Joo, tosiaan. Hän on isosiskoni".
"Siistiä! Onko se oikeasti totta, että hänellä on mies jokaista sormea kohti?" Anthony hämmästeli. Brianna nyökkäsi, ja totesi nuivasti: "Ikävä kyllä".
Brendasta riitti juttua pitkäksi aikaa, ja siinä rupatellessa Brianna rohkaistui.


Jossain vaiheessa iltaa hän uskaltautui jopa hieman flirttailemaan Anthonylle, joka Briannan iloksi vastasi flirttiin pilke silmäkulmassaan ja hymy huulillaan. Pitkästä aikaa Brianna tunsi olevansa jotain, ja viimeinkin hän älysi, että ei Brenda niin älyttömän ylivertainen ollut kauneutensa suhteen.


Briannaa ilahdutti suuresti se, että Anthony oli imarreltu hänen kehuistaan. "Ei kai hän noin käyttäytyisi, jos pitäisi minua rumana luuskana..?" Brianna aprikoi mielessään kehuessaan Anthonyn hyvinmuotoiltuja kulmakarvoja.


Aamun sarastaessa Brianna havahtui pilvilinnoistaan, ja älysi kellon olevan jo paljon. Hän keräsi kaiken rohkeutensa ja halasi Anthonya hyvästiksi, pyytäen tätä soittamaan jonain päivänä.


Ikionnellisena ja varmana elämänsä miehen tapaamisesta Brianna nousi laulellen pihalla odottaneeseen taksiin. "Hötkylän asuntolalle", hän sanoi kuskille nauraen ja alkoi vihellellä radiossa soivan rakkauslaulun sävelmää.


Asuntolalle palattuaan Brianna löysi Brendan nauramasta kahdelle asuntolan uudelle asukkaalle. "Katso nyt noita! Tanssivat kuin kolmejalkaiset muulit!" Brenda hirnui ja osoitteli sormellaan kahta uutta tyttöä. Brianna ei ottanut kantaa, marssi vain ohitse rakennellen unelmissaan yhteistä tulevaisuutta Anthonyn kanssa.


Brendan nauru loppui lyhyeen, sillä hän joutui jälleen kerran syöksymään pytyn ääreen kykkimään. "Kyllä minä nyt huomenna menen sinne terveyskeskukseen!" hän puuskahti pöntölle puhdistaessaan sitä.


Brianna oli nyt vasta huomannut, että hänen vyötärölleen oli ilmestynyt pari ylimääräistä rengasta. "Voi kamala! Mitäköhän Antonykin ajattelee tämmöisestä valaasta?" hän ajatteli polkiessaan kuntopyörällä raskaimmalla mahdollisella vaihteella.


"Mutta toisaalta, ei kai hän olisi minua halannut, jos olisi pelännyt etteivät hänen kätensä yllä ympärilleni...?" Brianna jatkoi pohtimistaan. Siltä istumalta hän päätti karistaa kaikki ylimääräiset kilot kropastaan, vaikka siihen menisi ikä ja terveys. "Kyllähän minun täytyy näyttää nätiltä sitten häissämme", hän haaveili.


Radiossa oli ensisoitossa City Berryn uusi sinkku, ja se oli suuri tapahtuma Stenvall-instituutissa. Olihan City instituutin entisiä oppilaita! Ei siis ollut ihme, kun Gemini ja Brendakin intotuivat joraamaan uuden hittibiisin tahdissa Briannan polkiessa vierellä hiki hatussa.
"Chillaa sisko!" Brenda hihkui hikoilevalle Briannalle tämän äkistessä siitä, kuinka jotkut sentään yrittävät huolehtia linjoistaan toisten vain rellestäessä.


"AND SOOOOO WEE WILL PARTYYYYH ALLL DAYYYYYY LOOOOONG" Gemini lauleli biisin kertosäkeen mukana. Seuraavassa toistossa Brendakin liittyi lauluun mukaan, ja niin koko asuntolassa raikuivat Greenhillien epävireinen laulu.


Brendan laulu loppui lyhyeen kun hän tunsi mahassaan kumman tunteen. Seuraavassa hetkessä hän huomasi mahansa venähtäneen valtaviin mittoihin. Kauhunkiljahdus karkasi hänen huuliltaan, kun hän katseli paisunutta mahaansa. "Ei... voi.... olla... TOTTA!!" hän parkaisi älyttyään, että hän todella oli raskaana.


Brianna jähmettyi paikoilleen. Hänen jalkansa lakkasivat polkemasta. Hän vain tuijotti siskoaan.
"Voi Brenda!" hän huusi vihaisena. "Sinä.... Sinä aivoton, aivoton..... lumppu!"


Geminin reaktio ei ollut sen ystävällisempi. Hän tuijotti Brendaa outo ilme kasvoillaan.
"Tiedätkö sinä edes, kuka on lapsen isä?!" hän kysyi syyttävästi Brendan valahtaessa kalpeaksi.


Brendan kasvot olivat kalmankalpeat ja hänen suunsa oli hämmästyksestä raollaan.
"Ei.... Ei.... En tiedä", hän sönkötti itku kurkussa.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Diudiupadiu. Nyt on sormet kipeät ja silmiin sattuu, mutta oli se sen arvoista! Nyt on mukava, kun saan leireillä pikkulasten kanssa vailla omantunnontuskia.
Ärrrh, minua ärsyttää, kun taivas vilkkuu. Siis noissa kuvissa, aina näkyy jossain kaistale taivasta. Olen suunnitellut ladattavan sisäkaton lataamista, mutta en ole vielä saanut sitä aikaiseksi, ei ole oikein aika riittänyt tässä mihinkään modin penkomiseen. Mutta yritän jonain kauniina päivänä päräyttää ja ladata sen!
Hei, huomasitteko muuten, että kun Brianna jutteli Anthonyn kanssa, niin eräässä kuvassa näkyi rouva Kurjenkaula, joka ajatteli lapsen adoptoimista o.O' Omituinen juttu, sanon minä.
Niin tosiaan, eipä tässä muuta. Kommenttia tulemaan!

Morotus taas!
Huh, tämän osan ilmestymiseen menikin vähän turhan paljon aikaa... Kaikki johtuu siitä, että olin ensin 31.5.-6.6. rippileirillä isosena, ja heti sen jälkeen jouduin uudelle riparikomennukselle 8.6.-13.6. eli siis olen ollut aika vähän kotona viime aikoina. Aloitin tämän osan kirjoittamisen jo toukokuun puolella, eli ensimmäiset kuvatekstit ovat pari viikkoa vanhoja, samoin kuin kuvatkin. Osan pomppailevaisuus johtuu siis siitä, että en muistanut mitä milläkin kuvalla olen ajanut takaa :-D
No joo tuota. Lukemaan siitä ja sassiin!
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Mayn lähdön jälkeen elämä jatkui kuin unessa. Osaka oli aluksi kuvitellut selviävänsä erosta ilman sydänsuruja, mutta hyvin pian hän sai huomata olleensa väärässä. Hän ajatteli Mayta koko ajan, ja usein kotityöt jäivät puolitiehen Osakan vaipuessa ajatuksiinsa.


Ainoa asia, joka sai Osakan ajatukset pois Maysta, oli yliopistoaikoina hankittu gameboy. Vanhoja ennätyksiä rikkoessaan Osakan mieleen palautui huoleton nuoruus, aika, jolloin vain elettiin eikä murehdittu suotta. Osaka tiesi, että hän ei saisi mitenkään sitä aikaa takaisin, mutta silti hän haaveili voivansa vielä joskus aloittaa kokonaan alusta.


"Tytöt... Minä ja Neea seurustelemme nykyään", Osaka sanoi eräänä iltana illallispöydässä. Tyttöjen leuat loksahtivat, ja he tuijottivat lautasiaan hämmentyneinä.
"Mutta se... se... ämmä on aivan kamala! Minä inhoan häntä!" Gemini huudahti toivuttuaan järkytyksestään. Nyt oli Osakan vuoro tuijottaa lautasta.
"Olkaa kilttejä, ja yrittäkää ymmärtää", hän sanoi niin hiljaa, että tytöt tuskin kuulivat.


Vaikka talo oli täynnä menetyksen tuskaa ja surua, löytyi päivistä aina jotain iloistakin. Gemini ja Brianna olivat tulleet läheisemmiksi Brendan lähdettyä yliopistolle, ja samalla riitely oli vähentynyt.


Kevään kolkutellessa ovella Osaka alkoi kunnostaa rupsahtanutta puutarhaa. Lannoitetta levittäessä oli hänen mielestään hyvä selvitellä ajatuksiaan, joissa tosiaan selvittelemistä riitti. Osaka tunsi itsensä usein hyvin yksinäiseksi, sillä tytöt olivat vain keskenään eikä Osakalla ollut juttukaveria. Siksi hän oli kutsunut Neean kylään ehdottaakseen tälle jotain...


"Sinä vain kaunistut päivä päivältä enemmän", Osaka kehaisi heti Neean tultua ovelle. Neea punastui hieman, ja kiitti kohteliaisuudesta. Hetken ajaksi parin välille laskeutui vaivautunut hiljaisuus, mutta hetken kuluttua Osaka sai suunsa avattua.
"Neea... Olen tässä miettinyt", hän sanoi hiljaa ja tarttui Neean käteen.


Neea katsoi Osakaa odottavasti. Osaka huokaisi hiljaa, mutta jatkoi pian keskeytynyttä lausettaan.
"Mielestäni sinun pitäisi muuttaa tänne meille".
Neean silmät laajenivat hämmästyksestä.


"Oi Osaka, minä... Tuota... En minä... Kyllä.." Neea sopersi epäselvästi. Nähtyään Osakan onnellisen hymyn ja silmien tuikkeen hän ei kuitenkaan enää voinut kieltäytyä, päin vastoin. Täysin huomaamattaan tunteidensa viemänä Neea lupautui muuttamaan Greenhillien katon alle.


Osaka ilahtui kuulemastaan niin, että kaappasi Neean karhunhalaukseen. Neea halasi miestä hajamielisenä takaisin, mutta hän ei silti voinut olla ajattelematta: "Miksi minä en voi pysyä erossa tästä perheestä, miksi minun täytyy repiä heitä hajalle?"


Aikaa kului. Gemini ja Brianna inhosivat Neeaa sydämiensä pohjasta, ja se häiritsi Neeaa suunnattomasti. Hän tiesi tehneensä väärin rikkoessaan perheen onnen, tuhotessaan Mayn ja Osakan avioliiton, ja tietysti hän katui sitä. Siltikään hän ei kyennyt sanomaan itselleen: "Nyt riittää!" ja lähtemään talosta.


Osaka oli huomannut Neean olevan joskus etäinen ja hajamielinen, ja hän yritti parhaansa mukaan saada tehtyä Neean olosta kotoisamman. Aina ennen töihinlähtöään Osaka kipitti nopeasti suukottamaan tyttöystäväänsä. Tosiaan, Osaka oli alkanut kutsua Neeaa julkisesti tyttöystäväkseen Neean hissutteluista huolimatta.


"Voi, mihin minä olenkaan nyt itseni sotkenut..." Neea sanoi hiljaa ääneen siemaillessaan kaakaota eräänä iltana Osakan lähdettyä hämärähommiaan hoitamaan. Gemini ja Brianna olivat menneet jonkun heidän luokkatoverinsa järjestämiin pyjamabileisiin, joten Neea oli ihan yksin suuressa talossa.
"En minä oikeasti tahdo tätä! Minä... Minä en tahdo olla perheenrikkoja!" hän kuiskasi surullisena. "Mutta en vain voi särkeä Osakan sydäntä lähtemällä.."


Neea vetäytyi ylhäisessä yksinäisyydessään verannalle pelaamaan yksikseen shakkia. Aluksi hän ei huomannut postilaatikolla seisovaa Mayta, mutta pian hän havahtui toisen simin läsnäoloon.
"May!" hän huudahti ja juoksi naisen luo.


"Ai, hei, öh..." May takelteli. Hän ei kuollakseenkaan olisi halunnut tavata Osakan uutta vosua, eikä hän siksi ollut painanut tämän nimeä mieleensä.
"Neea, Neea Tenkkanen", Neea sanoi nopeasti ja tunsi punan kohoavan poskilleen. Nopeasti hän kokosi itsensä ja ryhdistäytyi. "Osaka kaipaa sinua", hän totesi ja yritti katsoa Mayn silmiin.
May vavahti kuullessaan ne kolme sanaa sen naisen suusta. Naisen, joka oli tuhonnut hänen avioliittonsa...


"Älä selitä! Yrität vain luikerrella minun suosiooni, vaikka olet riipinyt perheeni hajalleen ja tappanut avioliittoni!" May ärähti ristien kätensä rinnalleen. "Minä en mene tuollaisen hempukan virittämiin ansoihin, vaikka Osaka menikin".


"May kiltti, älä ole vihainen. En tiennyt... En halunnut pilata elämääsi! En tehnyt sitä tahallani, jotenkin vain menetin oman mieleni hallinnan ja annoin sen tapahtua. Olen pahoillani, anna minulle anteeksi. Osaka ihan oikeasti kaipaa sinua, ei hän ole onnellinen minun kanssani", Neea vuodatti katsoen Mayta surullisena.
"En pyydä paljoa, pyydän vain, että yrität ymmärtää", Neea lisäsi kuiskaten.


May huokaisi äänekkäästi. "Mitä, sanoitko juuri, että kadut tekosiasi? Syytä kyllä on!" hän tokaisi ilkeästi ja katsoi Neeaa kuin halpaa makkaraa. Neea nyökkäsi laskien katseensa maahan. May huokaisi uudelleen, ja Neea uskoi kaiken toivon olevan jo mennyttä, mutta sitten hän tunsi ystävällisen sipaisun olkapäällään.
"Saat anteeksi", May hymähti. Neea oli niin iloinen, että hänen teki mieli pomppia ilosta, mutta hän hillitsi itsensä. "Minulla on pomminvarma suunnitelma, jolla saamme Osakan älyämään, että hän rakastaa yhä vain sinua", hän lausahti viekkaasti ja alkoi selittää suunnitelmaansa Maylle.


"Hih, tuo kuulostaa oikein hyvältä.. Mutta kai olet varma tästä?" May varmisteli kuultuaan suunnitelman. Neea väläytti hänelle hymyn, ja totesi suunnitelman olevan absoluuttisen varma.
"Kunhan muistat suunnitelman pääpiirteittäin, kaikki menee hyvin".


May ja Neea hymyilivät toisilleen salaliittolaisten hymyä. Neea tunsi suuren kiven vyöryvän sydämeltään katsellessaan Mayn hymyileviä kasvoja ja pilkettä silmäkulmassa. "En sittenkään ole niin kurja ihminen", hän ajatteli helpottuneena Mayn kerratessa ääneen suunnitelmaa.
"Osakan työt loppuvat pian, on ehkä paras lähteä", May totesi ja vinkkasi Neealle silmää. "Olen paikalla silloin", hän naurahti ja näytti Neealle peukaloa.


"Parempi olla, tai kaikki menee pieleen!" Neea muistutti Mayn jo kääntyessä poispäin. Jos hän olisi nähnyt silloin Mayn kasvot, hän olisi voinut olla luottavaisin mielin. Mayn kasvoilla karehti leveä, onnellinen hymy.


Seuraavana päivänä Greenhilleille saapui yllätysvieras. Osakan sisko, Nagaia, tuli kylään!
Nagaia kertoi asuvansa edelleen kampuksella kihlattunsa Orvillen kanssa. Heidän oli tarkoitus muuttaa kampukselta pois pian Osakan lähdön jälkeen, mutta lama oli tehnyt muuttoaikeista puuroa. Ei rahaa, ei uutta taloa.


Nähtyään Osakan lapset ja suuren talon, perhetavoitteinen Nagaia pimahti. Hän oli aina toivonut omaa perhettä, mutta rahavaikeudet olivat estäneet senkin, joten oli kova paikka katsella isoveljen suurta tonttia ja suloisia lapsosia. Nagaian halaillessa jauhosäkkiä Osaka vetäytyi hieman syrjemmälle ja soitti Orvillen hakemaan kajahtaneen rouvansa.


Neeaa samaan aikaan huvitti ja jännitti. Häntä nauratti Nagaian hulluuskohtaus, ja jännitti huominen päivä. Silloin sen oli tarkoitus tapahtua... Toivon mukaan. "Entä jos May on muuttanut mielensä, eikä tulekaan paikalle?" hän ajatteli huolestuneena soittaessaan pianolla lempisävelmäänsä. "Sen on pakko onnistua!"


Seuraavana aamuna Neea säntäsi hyvissä ajoin pihalle hääräilemään. Hän oli huolissaan, kun Mayta ei näkynyt. Viimeinkin neiti kuitenkin saapui paikalle, ja ajoitus oli täydellinen. Mayn vilkuttaessa Neealle verannan portaiden vierellä Osakan kimppakyytiauto oli juuri tuomassa miestä kotiin. Neea hymyili nopeasti Maylle, ennen kuin syventyi jälleen ötököiden maailmaan.


"Ai, May... Hei", Osaka sanoi vaivautuneena ja hämmästyneenä. Hän vilkaisi nopeasti Neeaa, joka ei tuntunut välittävän Mayn läsnäolosta. "No tuota... Mitä sinä täällä?"
May katsahti Osakaa silmiin. "Ajattelin tulla katsomaan, kuinka voit", hän sanoi viekoitellen. Osakan posket lehahtivat punaisiksi, ja hän yritti peitellä nolostumistaan.


"Ai... Joo, ihan hyvää kuuluu, olen töissäni ihan hyvässä asemassa ja näin, appelsiinisato on pian kypsä..." Osaka takelteli posket hehkuen. "Entäs itse?" hän kysyi tekohilpeästi. "Oi, olen ollut aika yksinäinen ja ahdistunut viimeaikoina. Ruoka ei oikein maistu, kun joutuu aina olemaan yksin", May sanoi surullisella äänensävyllä. "Ja ennenkaikkea, olen ikävöinyt sinua ja tyttöjä".


Osakan kasvojen väri heitteli laidasta laitaan hänen jutellessaan Mayn kanssa. Milloin kasvot hohtivat kalmankalpeina, milloin tulipunaisina. Katsellessaan entistä vaimoaan ja lapsiensa äitiä hän tunsi sisällään sen tunteen, jonka oli tuntenut kauan sitten katsellessaan Neeaa. Tällä kertaa se tunne oli paljon voimakkaampi ja tulisempi kuin silloin. Siltä seisomalta Osaka tajusi eron olleen kamala virhe.


"Tuota noin... Tytöt juhlivat tänään yhteisiä synttäreitään, haluaisitko tulla juhlimaan kanssamme?" Osaka kysyi Maylta arasti. May ilahtui pyynnöstä, juuri tätä hän oli odottanutkin!


Osaka ohjasi Mayn sisälle taloon, jossa Gemini ja Brianna olivat jo kakkujensa äärellä valmiina puhaltamaan kynttilät. Kasvu viivästyi hieman, sillä tyttöjen täytyi toki halailla äitiään tovi, ennen kuin synttäreitä voitiin jatkaa.
(Neean naama bugittaa... :D)


Viimein halaukset saatiin saatettua loppuun, ja Brianna puhalsi kynttilänsä Geminin seuratessa esimerkkiä heti perässä. Ja sitten vain pari nopeaa pyörähdystä, ja...


...ZADAM mitä kaunokaisia! Tässä kuvassa he vielä näyttävät vähän kummallisilta, mutta odottakaahan muodonmuutoskuvia. En muistanut ottaa ylös kummaltakaan tytöltä mitään tietoja, mutta saatte ne sitten ensi osassa.


Brianna Greenhill.


Gemini Greenhill. ÖRRRRRLGLLG Gemini on niin kaunis. Saisi perijän paikan, elleivät nuo silmät olisi noin isot!


"Voi kun sinä olet kaunis!" Gemini ihaili Briannaa, joka oli avannut iänikuisen ponnarinsa ja paljastanut hurmaavan pitkät kutrinsa. Brianna kiitti siskopuoltaan kohteliaisuudesta, ja totesi, ettei Geminikään mikään rumilus ollut. "Sinä taatusti käännät poikien päät!" hän vinkkasi ja tönäisi Geminiä ystävällisesti.


Briannasta oli ihanaa olla teini. Olihan sitä kuitenkin jo melkein aikuinen, ja sai tehdä melkein mitä tahansa! Kaikkein suurin juttu, jota hän oli lapsena teiniydeltä odottanut, oli yliopisto. Hän oli odottanut sitä kuin kuuta nousevaa, haaveillut kaikesta mitä kampuksella voisi tehdä. Siksi hän ehdottikin Geminille pikaista lähtöä Brendan luo Suureen Maailmaan, eli Viper Academyyn. Tai miksei vaikka johonkin muuhun yliopistoon, kunhan nyt jonnekin.


Gemini oli yliopiston suhteen hieman arempi kuin Brianna, ja häntä hieman arvelutti maailmalle lähteminen.
"Minä ja Brenda kyllä pidämme sinusta huolta!" Brianna henkäisi, kun kuuli Geminin epäilevän selviytymistään siellä jossain poissa isän helmoista.
"No, jos sinä kerran niin kovasti tahdot, niin miksikäs ei. Lähdetään yliopistoon!" Gemini myöntyi Briannan hehkutettua kampusta kyllin kauan.


"Gemini, olet maailman paras sisko!" Brianna kuiskasi halatessaan Geminiä. "Niin sinäkin", Gemini vastasi onnellisena. Kaikki ne vaikeat vuodet, kaikki ne riidat talossa. Ehkä ne olivat viimeinkin ohitse?


Osaka ja Neea olivat keittiössä keskustelemassa tulevaisuudesta. Neea yritti vaivihkaa vihjailla, että Osakan pitäisi ottaa May takaisin, mutta herra ei tuntunut käsittävän vihjeitä. Juttu kuitenkin katkesi hetkeksi tyttöjen ilmoittaessa yliopistolle lähdöstä. Osakalla ei ollut mitään asiaa vastaan, joten hän päästi tytöt puhelimeen.
(Osaka bugitti yhdessä vaiheessa, työasua ei voinut vaihtaa pois. Pelin uudelleenkäynnistys auttoi, joten ongelma kuitenkin poistui jossain vaiheessa).


Tytöt hyväksyttiin opiskelijoiksi, ja he kummatkin vaivat joitain stipendejä. Molemmat saivat sen hyvän koulumenestyksen stipendin ja Gemini sieppasi kunniamaininnan logiikasta ja Briannakin sai jonkin, en vain muista minkä. Ja sitten ei muuta kuin taksiin ja kohti nuoren aikuisen elämää!


Kioto oli aloittanut kummittelun talossa. Vielä hän ei kuitenkaan ollut pelästyttänyt ketään, vaikka haamu joskus vilkuilikin talon asukkaita hyvin pahansuovasti. Erityisesti Neea keräsi puoleensa murhaavia katseita ja vihaisia silmäyksiä.


Osaka oli päättänyt ottaa puheeksi talon ihmissuhdesotkut. Hän oli tehnyt valintansa Neean ja Mayn väliltä, eikä valinnassa ollut vaikeuksia. Oli alusta asti ollut selvää, että May oli hänen sydämensä valittu.
"Neea, tiedän, että tämä tuntuu sinusta kamalalta, mutta..." Osaka aloitti ja sipaisi Neean leukaa. Neea katsoi Osakaa odottavasti.


"...mutta minulla on yhä tunteita Mayta kohtaan. Kaipaan häntä koko ajan, aamuin, illoin. Syödessäni, katsoessani televisiota. Toivon, että ymmärrät ja ettet suutu minulle tästä, mutta asiat ovat nyt niin", Osaka vuodatti puhuen nopeasti ja epäselvästi. Hän uskalsi katsoa Neeaa silmiin vasta kun sai sanottavansa sanottua. Hän yllättyi nähdessään Neean kasvoilla hymyn.


"You got the poin, man!" Neea hihkaisi ja virnisti iloisesti. Osakan silmät laajenivat hämmästyksestä. "Ssiiiis mitäh?" hän kysyi kummissaan. Neea vain virnuili, kunnes sanoi: "Kyllä minä olen aina tiennyt, että rakastat vain Mayta. Ja siksi hän on täällä. Nyt".
Osaka katsoi hämmästyneenä ympärilleen, ja totta tosiaan. Nurkan takaa esiin asteli hänen suuri rakkautensa.


May pysähtyi Osakan eteen. "Kuulin kaiken, mitä sanoit. Minä vihaan sinua, sinä pöljä ja ajattelematon idiootti, mutta siltikään en voi lakata rakastamasta sinua. Haluan olla rinnallasi, nyt ja ikuisesti, ja tiedän, että minun olisi pitänyt olla siinä myös viime kuukaudet. Omaa tyhmyyttäni minä sinulle suutuin, ja olen soimannut itseäni kilahtamisestani lähtien", hän totesi kovaan ääneen. Heti tämän sanottuaan hän katsoi Neeaa ja sanoi: "Kiitos".


Neea katseli sivusta Osakan ja Mayn rupattelua. Jo yhdellä silmäyksellä näki, että ne kaksi simiä oli luotu toisilleen, tarkoitettu yhteen. Hän oli tehnyt väärin, sikamaisesti, kun oli tunkenut noiden kahden väliin.


May katseli Osakaa rakastuneesti. Hetkellinen välirikko oli särkenyt jotain ainutlaatuista heidän suhteessaan, ja se ei palautuisi ehkä koskaan ennalleen. Silti Maysta tuntui, että heidän rakkauteensa oli tullut jokin uusi sävy, jokin, joka vahvisti sitä tunnetta. Hän ei tiennyt, mikä se sävy oli, mutta hän tunsi sisimmässään sen sävyn lupaavan jotain hyvää.


Ilta alkoi hiipiä myös Viper Valleyn keskustaan. Osaka ei olisi vielä tahtonut erota Maysta, joten hän rohkeni pyytämään Mayta jäämään vielä joksikin aikaa. May suostui mielellään. Koko loppuillan - ja yön - toisensa uudelleen löytänyt pari halaili ja suukotteli toisiaan. Lopulta kävi niin, että alkoi olla jo aamuyö ennen kuin May lähti hipsimään omaa kotiaan, eli tässä tapauksessa serkkunsa Icaruksen ja tämän vaimon Tokyon (Osakan sisko) kotia kohti.


Mayn ja Osakan herkkien hetkien ajaksi Neea oli vetäytynyt yläkertaan hoitamaan asian omalta osaltaan loppuun. Hän ei ollut katkera tai kateellinen, ei suinkaan. Hän oli helpottunut siitä, että oli kyennyt selvittämään tilanteen ja hoitamaan asiat parhain päin. Nyt jos hän lähtisi, Osaka ei murtuisi. Seuraava pulma olikin siinä; Lähteäkö vai eikö lähteä? Hänen järkensä käski häntä lähtemään, mutta tunteet halusivat pitää hänet Osakan luona.


Heti seuraavana päivänä May ilmaantui Greenhillien ovelle, ja tietysti Osaka kutsui hänet sisään. Pari meni heidän entiseen yhteiseen makuuhuoneeseensa selvittelemään asioita loppuun. Osaka pyyteli edelleen anteeksi muutaman viikon takaista käytöstään, mutta May oli jo miltei unohtanut asian. "Ei kaivella menneitä, eletään tässä hetkessä", hän vain sanoi ja nauroi.


"Osaka kulta, älä märehdi niitä vanhoja juttuja. Minäkin olen pahoillani, toimin väärin kun sillä tavalla suin päin suutahdin", May toppuutteli jo ainakin tuhannetta kertaa Osakan edelleen valitellessa omaa tyhmyyttään. Osaka ei vaiennut, joten May vaiensi hänet. Aluksi May kaappasi sulhonsa lämpimään halaukseen, kunnes kokosi rohkeutensa ja suuteli Osakaa.


Juuri sillä hetkellä Neea käveli Osakan kamarin oven ohitse. Hän näki huoneessa rakastuneen parin, joka halusi aloittaa kaiken alusta, puhtaalta pöydältä. "Mitä minä täällä jahkailen, en minä kuulu tänne", hän ajatteli ja teki valintansa.


Illan pimetessä Neea tilasi taksin. Turhia aikailematta ja taakseen katselematta hän juoksi taksiin ja sanoi kuljettajalle: "Tanssi- ja musiikkistudio Nelitahtiin, kiitos".


Täysin tietämättöminä Neean lähdöstä Osaka ja May tanssivat toisiinsa liimautuneina äänettömän valssin tahdissa.
"Ethän sinä enää koskaan lähde pois?" Osaka kysyi arasti. May katsoi miestä syvälle silmiin, ja se riitti vastaukseksi.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Huh. Täytyy sanoa, että tämän osan kirjoittaminen oli niiiiin tuskallista ja vaikeaa, inspiraatio zero. Lisäksi mielestäni tämä oli aika tylsä osa, ja kirjoittaminen oli siis myös pitkäveteistä.
Jootuota, siitä seuraavasta osasta. Se tulee joskus. Joudun lastenleirille isoseksi 16.-18.6. ja sitten vielä täytyy käydä yksi ripari isostelemassa 28.6.-3.7. Aikalailla hommaa siis tiedossa, eli osassa saattaa kestää. En vielä ole edes päättänyt, että onko seuraava osa extra ei-perijöiden elämistä vai onko se ihan normaali osa, sen näkee sitten joskus.
Ei mulla muuta, pistäkäähän kommenttia tulemaan!

Muistan kyllä, että lupailin osaa tälle viikonlopulle, ja nyt olen pahoillani, kun en pysty lupaustani toteuttamaan. Aikani ei riitä, on kaiken maailman hässähärdellihommelit, joten Greenhillit joutuvat toistaiseksi hiljenemään.

Kuten olen jo aiemmin maininnut jossain, lähden huomenna (31.5.) isoseksi rippileirille ja palaan sieltä vasta 6.6. Käytössäni ei ole nettiyhteyttä, saati sitten simssiä, tuona aikana. Sunnuntaina 7.6. on kyseisen rippileirin konfirmaatiotilaisuus, jonne minun täytyy myös mennä. Ja sitten luultavasti vielä rippijuhliinkin, eli osa ei ilmesty vielä ensi viikonloppunakaan.

Mutta hei, ei huolta! Nyt on kesäloma! Heti tuon ripariviikon jälkeen minulla on kaksi kuukautta aikaa pelata simssiä täysillä ja antaa Greenhillien jatkaa maailmanvalloitustaan. Olen vakaasti päättänyt viedä tämän suvun sinne hamaan loppuun saakka, eli kymmenenteen sukupolveen, enkä aio tinkiä siitä tavoitteesta. Mikäli mitään teknisiä ongelmia ei tule, päätökseni pitää. Aivan sama vaikka siihen menisi monta vuotta, kunhan se kymppisukupolvi tavoitetaan!

Oikein mukavaa kesää ja aurinkoisia päiviä kaikille teille <3
Lisäksi vielä onnitteluni kaikille rankasta kouluvuodesta selvinneille!

Pitäkää hauskaa älkääkä unohtako meitä, sillä me emme ainakaan unohda teitä (:
Sydämellisin kesäterveisin rutted ja Greenhillien poppoo.

Lopuksi vielä pienenpieni kurkistus seuraavaan osaan ;)

Tunnistatteko tyypit?