Olen siis aloittanut sen jo kaaauan sitten, anteeksi kun en ole muistanut laittaa tänne linkkiä :D

Tästä lukemaan LC Rousseauta!

Eli siis.

Pelasin tänään ihan rauhassa tyttökolmikollamme, heidän yliopistotaipaleensa alkoi lähestyä kolmannen vuoden puoliväliä.  Aivan yhtäkkiä, ilman mitään varoitusta, tietokoneeni sammui.
Tiesin heti, mikä oli homman nimi. Näin oli tapahtunut aiemminkin, ja se oli paikka johon aiempi LC:ni kaatui. Koneeni nimittäin ei enää käynnistynyt, tai no käynnistyi, mutta alkoi herjata, että se täytyy palauttaa tehdasasetuksille.
Ei siinä muukaan auttanut.
Ja tämähän tarkoittaa sitä, että kaikki katosi. Kaikki musiikkini, kuvani, kuvankäsittelyohjelmani, pelini. Mukaanlukien The Sims 2 ja kaikki sen pelitallennukset. Ja tämä tarkoittaa, että Greenhillit katosivat ikiajoiksi. Kukaan ei pelastunut, ei Brenda, Gemini saati sitten Brianna.

Greenhillien suku siis kohtasi loppunsa ennen aikojaan, sanottaisiinko vaikka niin, että maailmanloppu iski Viper Valleyhyn.

Ehei, tämä ei kuitenkaan tarkoita, että emme enää koskaan kohtaisi. En minä niin heikkoa tekoa ole, vaikka Greenhillit olivatkin!
Teen ensin hieman käytännön järjestelyjä (asennan pelin uudelleen..), ja voi olla, että hyvin pian kohtaamme jonkin toisen suvun tarinoiden parissa. En kuitenkaan vanno mitään, mutta yritän parhaani.

Nauttikaa kesästä, ottakaa aurinkoa ja uikaa, niin minäkin aion tehdä vielä.

Don't forget me!
Rakkaudella teidän oma Rutsi.

Kuten olen jo aiemmin maininnut jossain, lähden huomenna (31.5.) isoseksi rippileirille ja palaan sieltä vasta 6.6. Käytössäni ei ole nettiyhteyttä, saati sitten simssiä, tuona aikana. Sunnuntaina 7.6. on kyseisen rippileirin konfirmaatiotilaisuus, jonne minun täytyy myös mennä. Ja sitten luultavasti vielä rippijuhliinkin, eli osa ei ilmesty vielä ensi viikonloppunakaan.

Mutta hei, ei huolta! Nyt on kesäloma! Heti tuon ripariviikon jälkeen minulla on kaksi kuukautta aikaa pelata simssiä täysillä ja antaa Greenhillien jatkaa maailmanvalloitustaan. Olen vakaasti päättänyt viedä tämän suvun sinne hamaan loppuun saakka, eli kymmenenteen sukupolveen, enkä aio tinkiä siitä tavoitteesta. Mikäli mitään teknisiä ongelmia ei tule, päätökseni pitää. Aivan sama vaikka siihen menisi monta vuotta, kunhan se kymppisukupolvi tavoitetaan!

Oikein mukavaa kesää ja aurinkoisia päiviä kaikille teille <3
Lisäksi vielä onnitteluni kaikille rankasta kouluvuodesta selvinneille!

Pitäkää hauskaa älkääkä unohtako meitä, sillä me emme ainakaan unohda teitä (:
Sydämellisin kesäterveisin rutted ja Greenhillien poppoo.

Lopuksi vielä pienenpieni kurkistus seuraavaan osaan ;)

Tunnistatteko tyypit?

Noniin, eipä muuta kuin lukemaan~
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨


Uhm, nolottaa myöntää tämä, mutta...
...Greenhilleillä on taas uusi talo. Poistin kaikki ladattuni (ihan tarkoituksella siis), sillä kone alkoi tökkiä aika pahasti noin viidentuhannen ladatun tiedoston vuoksi.
Latasin tietysti joitain välttämättömiä ja vähemmän välttämättömiä tavaroita sun muuta takaisin, mutta en kaikkea. Siksipä vanhasta talosta tuli aika kummallisen näköinen, joten tulin siihen tulokseen, että helpoimmalla pääsen, kun rakennan uuden kämpän.
Toinen syy uuteen taloon on se, että se edellinen oli liian pieni. Sitä rakentaessani en ottanut huomioon, että Brianna ja Geminikin kasvavat joskus isommiksi, ja tarvitsevat kumpikin oman huoneen.
Mutta niin, itse tarinaan.


Kioton kuolema sai Osakan ajattelemaan. Hän ei ollut aiemmin ymmärtänyt, kuinka kallisarvoinen hänen isänsä oli hänelle ollut, ja kuinka tuskaista oli menettää joku rakastamansa henkilö.
Muillekaan perheen pään kuolema ei ollut helppo kokemus, vaan jokainen talouden henkilö suri Viikatemiehen mukaan lähtenyttä Kiotoa.


"Isä... Miksi sinä jätit minut? Miksi jätit meidät kaikki?!" Osaka parkui isänsä haudan edessä. Hän vihasi ja rakasti isäänsä yhtä aikaa, eikä osannut sanoa kumpi tunteista oli voimakkaampi. Vihasi siksi, kun Kioto julmasti ja surematta jätti perheensä, ja rakasti siksi, kun Kioto oli ollut läsnä hänen elämässään jo monta monituista vuotta.
Itkevä Osaka nyyhkäisi ja potkaisi isänsä hautakiveä, mutta lyhistyi saman maahan polvilleen.


Impi oli muuttunut hiljaiseksi ja syrjäänvetäytyväksi miehensä kuoleman jälkeen. Osakasta tuntui, että Impi oli masentunut, mutta hän ei maininnut siitä kenellekään mitään. Miksi suotta huolestuttaa muita, kun huolia oli koko perheellä jo tarpeeksi?


"Äiti... Miten sinä jakselet..?" Osaka kysyi varovasti istuen Immen viereen sohvalle. Impi havahtui mietteistään ja katsoi poikaansa silmiin. "No tuota..."


"Tiedäthän sinä, että tämä on raskasta. Todella raskasta. Kaipaan Kiotoa päivät ja yöt. Kaipaan häntä laittaessani ruokaa, kaipaan häntä mennessäni nukkumaan. Tuntuu, että en voi elää ilman häntä", Impi sanoi hiljaa ja painoi katseensa maahan. Hänen hartiansa alkoivat nytkähdellä, ja hänen suustaan pääsi hiljainen kuiskaus: "Rakastin häntä niin paljon, enkä kuitenkaan koskaan kertonut sitä hänelle".


Osaka otti Immen käden käteensä ja puristi sitä hellästi. Hän kuitenkin säikähti käden kylmyyttä ja haurautta, ja irrotti siitä nopeasti.
"Kyllä isä tiesi, että sinä rakastat häntä. Ja hän tietää myös sen, että et ikinä lakkaa rakastamasta. Olen varma, että hän rakasti sinua yhtä paljon kuin sinä häntä. Rakastaa edelleen", Osaka sanoi lempeästi. "Älä sure enää, hän ei halua että suret", hän jatkoi ja nosti Immen leukaa.


"Osaka kulta, minä tiedän sen. Mutta minun on niin vaikea olla ilman häntä! Sinä et voi ymmärtää sitä, sillä et ole menettänyt sitä henkilöä, jota rakastat eniten maailmassa!" Impi nyyhkäisi kovaäänisesti ja purskahti itkuun. Osaka oli aikeissa sanoa jotain lohduttavaa, mutta sulki suunsa.
"Minä vain pahennan tilannetta vatvomalla asiaa", hän ajatteli ja nousi sohvalta.
"Voin laittaa tänään ruoan. Lepää sinä vain".


Brenda jatkoi Kioton kuolemasta huolimatta Briannan kiusaamista. Koska suora haukkuminen ja morkkaaminen ei enää toiminut, hän oli vaihtanut taktiikkaansa. Nyt hän levitteli Briannasta häijyjä juoruja ja perättömiä huhuja.


"Oletkos kuullut, että Brianna on pihkassa siihen Pelkosen Orlandoon? Eikö olekin ihan tyhmää!" Brenda supatti Geminin korvaan. Gemini katsoi siskoaan silmät suurina. "Ihanko totta?" hän henkäisi ja katsahti nopeasti Briannaa.


"No kyllähän sen näkee! Katsopas vain huomenna koulussa, ihan varmasti ne pussailevat välitunneilla", Brenda sanoi häijysti ja alkoi hihittää. Geminikin alkoi nauraa. "Joo, olen minäkin huomannut", hän sanoi ja kikatti tekonauruaan.


"Ööh, May... Oletko huomannut, että emme ole, tuota... viettäneet kahdenkeskistä laatuaikaa pitkiin aikoihin?" Osaka kysyä päräytti eräänä aamuna. May hämmästyi.
"Minun mielestäni meidän rakkauselämämme voi aivan hyvin", hän totesi kysyvällä äänellä vilkaisten samalla Osakaa.


Osaka huokaisi. "Niin, henkisellä tasolla. Mutta minä kaipaan myös jotain fyysistä kontaktia, en pelkkää mentaalista rakkautta!" hän puuskahti vihaisesti. Mayn suu loksahti auki, ja hän änkytti jotain epämääräistä.
"Tarkoitat siis, että me emme vehtaa tarpeeksi usein?! Ja minähän en ole mikään tyhjäpäinen objekti, jota sinä saat ryskyttää silloin kun huvittaa! Anteeksi vain, mutta minulla on nyt muutakin tekemistä kuin vatvoa tyhjänpäiväisiä asioita tuollaisen sian kanssa!" Hän huusi vihaisesti toettuaan järkytyksestään ja nousi ylös.
"Niin muuten, Brendalla on tänään syntymäpäivä, mutta tuskin se sinua kiinnostaa. Sinua kiinnostaa vain vaakamambo".


Totta tosiaan, Brendan syntymäpäivä koitti äkkiä. Aika oli kulunut nopeasti, Osakan mielestä jopa liian nopeasti. Hänen esikoisensa oli tulossa teini-ikään ja kenties lähdössä yliopistoon. Osaka toivoi, että aika pysähtyisi ja asiat pysyisivät hetken ajan ennallaan. Kuitenkan hän ei voinut olla hymyilemättä, kun hän näki Brendan hymyilevän kakun ääressä koko perheen ollessa koolla.


Brendan hymy kääntyi kuitenkin nopeasti itkuksi, sillä jo tutuksi tullut kylmä henkäys pyyhkäisi huoneen lävitse, ja keittiöön ilmestyi mustaan kaapuun pukeutunut kummajainen.
"Vihdoinkin sinä tulit!" Impi huudahti onnellisena muiden itkiessä vieressä. Viikatemies hymyili kammottavaa hymyään ja tarjosi Immelle drinkin.


Aivan liian nopeasti Impi alkoi muuttua läpinäkyväksi, ja lopulta kokonaan näkymättömäksi. Viikatemies katosi savuna ilmaan kolkkoa nauruaan nauraen.


Brenda oli poissa tolaltaan. Ilon juhla oli muuttunut suruksi ja menetyksen tuskaksi.
"Miksi... Miksi aina meidän perhe?" Brenda nyyhkytti. Osaka meni halaamaan tytärtään.
"Kyllä tämä tästä. Puhalla nyt kynttiläsi, ei jäädä suremaan liikaa".


Brenda puhalsi kynttilänsä ja kasvoi teiniksi. Tytöstä tuli oikein nätti ja näpsäkkä tapaus, jolle arpa soi romantiikkatavoitteen. Mieltymyksiksi valikoituivat punaiset hiukset ja silmälasit, kun taas työttömät simit eivät ole Brendan mieleen. Elämäntoive on pelehtiä 20 eri simin kanssa.


Muutama päivä meni kuin unessa. Koko perhe suri Immen poismenoa. Vasta jonkin ajan kuluttua talossa alettiin tottua ajatukseen, että vanhukset olivat lähteneet pikselitaivaaseen.
Brenda hyödynsi vanhempiensa shokkitilaa ja puijasi näiltä luvan blondata hiuksensa. Blondauksen lisäksi Brenda vaihtoi villapuseroasunsa säpäkkään paitamekkoon ja ärhäkän vihreisiin saappaisiin.


Brendasta oli yläasteella tullut yksi koulun suosituimmista tytöistä, eikä se ollut mikään ihme. Tyttöhän on nätti kuin mikä! Omasta mielestäni hän muistuttaa aika paljon Osakan siskoa, Tokyota.


"Hei mutsi, tänään olis menoa taas, bileet yhdellä frendillä. Eihän oo mitään sanomista?" Brenda kysäisi ollessaan taas kerran lähdössä bailamaan. May huokaisi.
"No tuota... Ajattelin kyllä, että olisimme voineet katsoa jotain kivoja elokuvia yhdessä. Kävin päivällä Simkuunissa, vuokrasin Sateen tuoman ja Tatinacin.."
"Hei haloo, tänään on perjantai. Katotaan ne leffat joskus myöhemmin, tänään on ihan pakko päästä baanalle!"


Mayn suupielet valahtivat. Hän oli kaavaillut iltaa äiti-tytär illaksi, hän olisi halunnut kuulla Brendan kuulumisia.
"No hyvä on, katsotaan ne elokuvat vaikka huomenna. Muista olla varovainen, ja käyttäydy kunnolla. Eikä mitään viinahommia sitten!"


"Okei, joo joo. Tuun sitten joskus kotiin" Brenda sanoi lyhyesti ja juoski vessaan korjailemaan meikkiään. Hän naureskeli mielessään äitinsä tyhmyydelle.
"Pah, että bileet frendin luona! Never, semmoisia juntteja kaikki... Stadi kutsuu!" hän ajatteli ja hymyili peilikuvalleen.


Vielä kyytiä odotellessaan Brenda tarkisti, että hampaidenkoloissa ei ollut mitään ylimääräistä.
"Vitsi chiku, sä oot hot!" hän sanoi peilille ja pörrötti hiuksiaan. Jonkin ajan kuluttua taksin valot näkyivät tiellä, ja Brenda laittoi peilin taskuunsa.


Illan alkajaisiksi Brenda suuntasi Onnenkantamoiseen. Joku lyttynenäinen tyttö yritti tunkea hänen seuraansa, mutta töykeästi Brenda sysäsi tytön kauemmas ja sanoi olevansa kiireinen.
"Sori vaa, kamu, mutta mulla ei oo nyt aikaa".


Odotellessaan varteenotettavia poikaystäväehdokkaita Brenda päätti hieman lauleskella. Hän tiesi omistavansa kauniin lauluäänen, ja monet päät kääntyivät karaokesettiä kohti, kun hän avasi suunsa ja lauloi.


Paikka pysyi tyhjänä, vaikka kello kävi. Brenda pohti jatkoa, ja päätös siirtymisestä toiseen yökerhoon varmistui, kun eräs kalvakka Kreivitär asteli Onnenkantamoisen ovista sisään hihaansa jyrsien.


Seuraavaksi Brenda siirtyi johonkin diskontapaiseen, jonka nimeä hän ei jaksanut painaa mieleensä. Paikkaan meneminen todella kannatti, sillä ovesta asteli sisään heti tämä monessa LC:ssä nähty komistus, jonka kimppuun Brenda päätti hyökätä.


Nähtyään komistuksen suuntaavan ulos, Brenda säntäsi perään.
"Hei, komistus..." hän sanoi viettelevällä äänensävyllä kävellessää kohti miestä. Miehen kasvoille muodostui outo hymy, kun hän huomasi Brendan.
"No mutta iltaa, nuori neiti".


Mies sanoi nimekseen Mylus. Brenda esitteli itsensä Miaksi. Sen verran älliä hänellä oli, että hän ei kertonut tuikituntemattomalle miehelle oikeaa nimeään, saati sitten sukunimeään.
Mylus vaikutti kuitenkin ihan mukavalta mieheltä. Hän nauroi Brendan vitseille oikeaan aikaan, vaikka ne eivät Brendan mielestä kovin hyviä olleetkaan.


"Onko kukaan koskaan sanonut sulle, että sulla on todella kivat lasit", Brenda kehaisi. Hänestä tuntui, että juttu ei edennyt vitsejä kertomalla hänen haluamalleen asteelle, joten oli aika ottaa kovemmat keinot käyttöön.
Mylus sipaisi lasiensa sankaa, hymyili ja sanoi: "No, kyllä niitä on joku aina joskus kehaissut, mutta sinun suustasi se kuulostaa erittäin imartelevalta.."


"Voi Mylus, olet takuulla mukavin mies jonka olen koskaan tavannut!" Brenda henkäisi ja silitti Mylusin poskea. Mielessään hän lisäsi lauseeseen "Niistä muutamasta miehestä, joiden kanssa olen tähän mennessä jutellut". Mylus tarttui hellästi Brendan käteen ja veti tyttöä lähemmäs itseään.
"Tiedän, että olet aivan liian nuori minulle, mutta minun on pakko tehdä tämä. En voi enää hillitä itseäni!" mies kähisi Brendan korvaan.


Siinä samassa Mylus painoi huulensa Brendan huulille. Brendan mahalaukku heitti kuperkeikkaa ja ohimoissa jyskytti. Samalla hän myhäili ajatuksissaan, ja päätti alkaa pitää kirjaa iskemistään miehistä.


Suudelma venähti pitkäksi, ja vielä sen jälkeen Mylus veti Brendan lähelleen ja halasi tätä pitkään.
"Kultaseni, valitettavasti minun täytyy nyt mennä. Huomenna on töitä, mutta toivon että voimme tavata toistekin. Tehtäisiin yhdessä jotain kivaa..." Mylus sanoi flirttaillen ja silitti Brendan kättä.
(Tässä vaiheessa koneeni pimahti ja tilttasi, eli kaikki mikä tapahtui Onnenkantamoisesta lähtemisen jälkeen pyyhkiytyi pois, Mylusta myöten. Emme siis luultavasti tapaa häntä enää).


Aamunkoitteessa diskon ovet sulkeutuivat. Brenda päätti lähteä pohjoiseen puistokeskukseen etsimään uutta uhria, ja sellainen löytyikin melkein heti. Rikkaan näköinen, konkkanokkainen herra ei ollut ehkä Brendan unelmien prinssi, mutta paremman puutteessa herra kelpasi.


"No mutta oletkos kuullut koskaan, että näytät aivan Elvikseltä?" Brenda kysyi mieheltä flirttaavalla äänensävyllä. Tämän herran kanssa hän päätti laittaa täyden vaihteen päälle heti alussa, ettei kuluisi turhaa aikaa turhiin löpinöihin.


"Voi, olen minä. Muistutan myös kuulemma onnenpäivien Fonzieta, James Bondia, Ron Jeremyä ja George Bushia. Kieltämättä olen aikamoisen komea kaveri!" mies alkoi kehuskella. Aluksi Brenda hämmentyi, sillä hän ei ollut arvannut miehen olevan näin itserakas kaveri. Pian hän kuitenkin ymmärsi miehen olevan helppo nakki, kehumalla saisi herran taivaisiin.


"Tuo takki on aika muodikas, mistä tuollaisia saa?"
"Tämä on itsensä Siccin suunnittelema ja käsityönä tekemä, täydellinen takki sekä kesään että talveen. Mutta enhän minä huonompaa edes huolisi, parhaalle parasta. Vaikutat muuten oikein mukavalta tyypiltä, haluaisin tutustua sinuun paremmin", mies naurahti ja astui askeleen lähemmäs Brendaa.


"Voi kiitos, on mukavaa kun noin komea mies pitää minusta!" Brenda henkäisi ja kysyi, saako miestä halata. Brenda kapsahti miehen kaulaan, ja kuiski tämän korvaan kuinka komea tämä on.


"Mitäs teerenpeliä täällä pidetään, hyi teitä! Vanha mies vokottelee tuommoista tytönheitukkaa, kamalaa käytöstä!" muuan mummeli tuli rääkymään Brendalle ja miehelle. Brenda yritti puolustautua, mutta mummo jatkoi hyökkäystään.


"Tuo on epäsiveellisyyttä! Kuulitteko! EPÄSIVEELLISYYTTÄ! Ja se on rikos, hyi, hyi, hyi! Menkää kotiinne kutemaan!" mummo huusi ja hakkasi Brendaa laukullaan. Lopulta rouva malttoi lopettaa, ja hän lähti kohti puiston kioskia itsekseen jupisten.


"Olipa siinäkin rouva..." mies mutisi Brendan alkaessa hieroa hänen selkäänsä. Mummo oli mätkäissyt miestä laukullaan selkään, ja tietysti selkä oli ruksahtanut huonoon asentoon. Brenda naurahti. "Tuommoiset pitäisi teljetä pyöreään huoneeseen!" hän kikatti ja osoitti sormellaan mummoa, joka oli nyt alkanut ahdistella kioskin myyjää.


Tunnit kuluivat kuin siivillä, ja Brendan ja miehen suhde läheni. Viimein, kellon jo lähestyessä puoltayötä, oli aika alkaa jättää hyvästejä.
Brenda loikkasi miehen syliin ja suukotteli tätä ympäri kasvoja. "Voi, seurassasi on niin mukavaa! Olisi ihanaa, jos voisit joskus käydä meillä", hän kujersi ja silitti miehen poskea.


"Toki minä tulen, oikein mielelläni. Minulle sopii koska tahansa, olen tällä hetkellä pienellä lomalla töistäni", mies vastasi ja laski Brendan maahan. Brenda nappasi miehen kädet käsiinsä ja lupasi soittaa pian.


"Ehkä sitten voimme tutustua toisiimme hieman tarkemmin..." Brenda kuiskasi hiljaa kietoen kätensä miehen kaulaan. "Eikä tuo kääkkänä ole meitä häiritsemässä", hän naurahti ja suuteli nopeasti miehen poskea.
Mies sipaisi hiuksia sivuun Brendan kasvoilta, ja lupasi odottaa soittoa.


May oli Brendaa vastassa kotitalon portailla.
"Missä sinä oikein olet luurannut?! Kun annoin sinulle luvan lähteä, oletin, että tulet vielä saman vuorokauden sisällä kotiin!" hän räyhäsi vihaisena. Brendaa hävetti, mutta hän ei halunnut näyttää sitä äidilleen.
"Mi-mi-minä eksyin. Ensin en löytänyt kaverini luo, ja sitten kun löysin, nukahdin sinne ja heräsin vasta päivällä. Söin kaverin kanssa illallista, ja lähdin sen jälkeen kävelemään kotiin. Niin se meni!" Brenda heitti pienen hätävalheen.


"Kuvitteletko minun uskovan tuota! Sinä et ollut kaverisi luona, kyllä minä sen tiedän. Eräs ystävättäreni näki sinut pohjoisessa puistokeskuksessa jonkun miehen kanssa!"
Brendan valhe ei uponnut Mayhyn. May räyhäsi ja räyhäsi, kunnes lopulta määräsi Brendan kuukauden kotiarestiin.


Brendaa ei pikku kotiaresti lannistanut. Hän kiusasi Briannaa aivan kuten ennenkin, kun taas Geminin hän jätti yleensä rauhaan. Oikeastaan hän itse ei kiusannut Geminiä ollenkaan, mutta hyvin usein hän suostutteli Briannan lyömään tai mollaamaan Geminiä, vain rikkoakseen tyttöjen välisen ystävyyden.


"Brenda, älä aina jaksa kiusata minua!" Brianna jälleen kerran aneli isosiskoltaan. Brenda nauroi pilkallista naurua, ja tönäisi Briannaa.
"Älä luulekaan. Tiesitkö muuten, että Gemini puhui sinusta koulussa paskaa?" Brenda kysyi. "Et varmasti uskalla kostaa mitenkään. Olet raukkis. Eikö tuommoisia paskanpuhujia pitäisi lyödä?" hän jatkoi yllyttäen. Lopulta hän sai lietsottua Briannan raivoa niin paljon, että tyttö lähti vihaisena Geminin luo.


"Sinä senkin saastainen valehtelija! Väität aina olevasi ystäväni, vaikka oikeasti vain puhut pahaa minusta! Vihaan sinua!" Brianna meuhkasi ja tökki Geminiä. Gemini oli kauhuissaan, mitä pahaa hän oli muka tehnyt?
"Minä en ole tehnyt yhtään mitään väärää! Älä usko Brendaa, hän huijaa meitä kaikkia!" Gemini yritti puolustautua, mutta turhaan. Brianna oli liian vihainen.


May oli vihainen Osakalle, Brenda Maylle, Gemini Brendalle ja Brianna Geminille. Talo oli täynnä riitoja, joita Osaka yritti paikkailla.
"Brenda-kultaseni... Olet meille kaikille kovin tärkeä, ja siksi May oli huolissaan sinusta, kun luirusit sen vuorokauden ties missä. Ymmärräthän, sinulle olisi voinut sattua jotain kamalaa..." Osaka yritti selventää Brendalle Mayn suuttumusta.


"Mutta kun ei sattunut! Kaikki on hyvin, minä elän ja selvisin reissusta hengissä, siellä ei sattunut mitään kamalaa ja niin edelleen. Se ämmä mekasti turhasta!" Brenda kivahti ja käänsi katseensa pois.


"Ole kiltti äläkä puhu äidistäsi noin. Hän rakastaa sinua paljon, eikä halua, että sinulle tapahtuu mitään. Noin nätille tytölle voi käydä huonosti, jos hän liikkuu yksin kaupungissa öisin", Osaka sanoi rauhallisesti. Hän oli päättänyt ottaa Brendan suhteen rauhallisen linjan, sillä huutaminen toisi vain lisää ongelmia.


"Sinä olet täysi idiootti! Ei äiti minua rakasta, hän inhoaa minua", Brenda sähähti ja nousi ylös. "Ja minä muuten inhoan häntä", hän jatkoi hiljaa ja käveli huoneesta pois. Osaka jäi yksin istumaan olohuoneeseen surullisena.
"Kaikki menee pieleen", hän huokaisi ääneen ja avasi television.


Äkämystynyt Brenda meni yläkertaan polkemaan kuntopyörää.
"Tämä talo on yksi hullujenhuone! En halua asua täällä!" hän manasi ja vaihtoi pyörän vaihteen raskaammalle.


May ja Osaka olivat nykyään enää harvoin yhdessä, joten seurallinen Osaka joutui etsimään juttuseuraa muualta. Viper Valleyn postinkantaja, Aamu, vaikutti ihan mukavalta tyypiltä, ja Osakan ja Aamun juttuhetkestä oli tullut jo jokapäiväinen rutiini. Aamu jaksoi aina nauraa Osakan kannustushuutoesitykselle, ja tietysti Osaka joskus kylminä talviaamuina kutsui uuden ystävänsä kahville.


Aamu ei ollut Osakalle vain hyvä ystävä, vaan Osaka kohteli tyttöä myös postinkantajana. Tyttö toi postin aina ajallaan, eivätkä lehdet olleet rytyssä. Tästä hyvästä Osaka aina silloin tällöin pisti Aamua varten parikymmentä simoleonia jemmaan, ja antoi ne tytölle tippinä.


Vapaapäivinään Osaka kävi tanssi- ja musiikkistudio nelitahdissa. Siellä hän oli tavannut Neean, kauniin blondin, johon hän oli jollain asteella tykästynyt. Neea oli Osakan kanssa samalla aaltopituudella, toisin kuin May, joka oli nykyään aina pahalla tuulella.


"Eilen tuli musiikkikanavalla aika kiva kitaraohjelma, se soitti siinä niinku näiinn", Osaka hihkui ja soitti ilmakitaraa. Neean nauru kupli ympäri rakennusta, kun hän katseli Osakan ilmakitarashow'ta.


Neea oli hyvin ujo persoona, ja Osakan kehuessa naisen ulkonäköä tämä usein nolostui ja alkoi punastella. Osakan mielestä se oli suloista, ja usein hän mainitsikin siitä Neealle. Siitäkös Neea vasta imarreltu olikin!


"Hiuksesi ovat tänään kivat, mukavaa vaihtelua siihen nutturahärveliin", Osaka kehui saaden Neean kihertämään. "Äläs nyt, en ole tänään ehtinyt tehdä hiuksilleni mitään", hän kikatti hermostuneesti, kunnes hiljeni katsomaan Osakaa silmiin.


Osaka seisoi paikoilleen jämähtäneenä utuinen hymy kasvoillaan. Hän ei muistanut, koska oli viimeksi tuntenut näin. Siitä oli aivan liian kauan, liian pitkä aika ilman tätä outoa, puhdasta tunnetta...
Rakkauden tunnetta.


"Neea, minä... Minä pidän sinusta oikein paljon", Osaka tunnusti ja halasi Neeaa. Neea vastasi halaukseen. "Niin minäkin sinusta".
Tuntiessaan Neean vartalon lämmön Osakan mieleen nousi May. Sillä samalla sekunnilla hän irroitti otteensa Neeasta ja astui kauemmas. "Tuota, voisin hieroa hartioitasi", Osaka sanoi hätäisesti peitelläkseen outoa käytöstään.


Heti Neean käännettyä selkänsä Osaka alkoi soimata itseään. Hän, naimisissa oleva kolmen lapsen isä vikittelemässä toista naista! "Miten tässä nyt näin kävi?" Osakan päässä pyöri. "Minä tuhoan käytökselläni sen vähän, mitä avioliitostani on jäljellä!" hän ajatteli ja laski kätensä sivuille.


"Minä en haluaisi sanoa tätä, tai myöntää edes itselleni, mutta... minä taidan olla rakastunut", Osaka sanoi hiljaa ja tarttui Neean käteen. Neea hymyili.
"Tietysti. Sinulla on kaunis ja ihana vaimo, elämäsi on täydellistä", Neea vastasi kummallinen sävy äänessään. Osaka pudisti päätään, ja päästi Neean käden irti.
"Ei, Neea, ei. Olen rakastunut sinuun, vaikka en saisi. En voi vastustaa sinua", Osaka kuiskasi kyyneleet silmissään.


"Anna anteeksi", Osaka huokaisi ja suuteli varovasti Neean huulia. "En saisi sotkea sinua minun ja Mayn aviokriisiin, mutta en voi mitään tunteilleni", hän jatkoi ja astui kauemmas Neeasta. Neea hämmentyi.
"Mutta... Minä luulin, että teillä on kaikki hyvin".


"Vaan ei ole. Oli, mutta ei ole enää. Emme ole pitkiin aikoihin pystyneet puhumaan kuin aikuiset, me vain tiuskimme ja riitelemme koko ajan. Ja tiedän pahentavani tilannetta tunteillani sinua kohtaan, mutta..." Osaka sopersi itkun partaalla.
"Mutta en voi enää vastustaa sinua".


Ja niin Osaka ja Neea vaipuivat uuteen suudelmaan. Suudelmaan, joka oli pidempi kuin edellinen. Suudelmaan, joka oli rakkaudella täytetty.
Lopultakin Neea työnsi Osakaa lempeästi hieman kauemmas. "Minusta tuntuu, että sinun olisi paras mennä kotiin ajattelemaan asioita. Ehkä näet ne huomenna kirkkaammin", hän kehotti ja sipaisi Osakan poskea.


Koko ajomatkan kotiin Osaka oli ajatuksissaan. Hän myönsi itselleen, että rakasti enemmän Neeaa, mutta toisaalta hän rakasti myös Mayta. Vai... Rakastiko hän Mayta, vai rakastiko hän vain heidän avioliittoaan? Rakastiko hän Mayta vain lasten vuoksi? Tuhannet kysymykset vaivasivat Osakaa tämän kiivetessä portaat ylös nukkumaan.


Muutaman päivän kuluttua Mayn ollessa töissä Osaka soitti Neealle. Hän oli tehnyt päätöksensä. Hän ei kestänyt enää kaksoiselämää. Hän ei halunnut esittää ystävilleen, että hänen ja Mayn avioliitto oli kunnossa, vaikka niin ei ollut.
Neea lupasi tulla Greenhilleille mahdollisimman pian.


Heti Neean siluetin ilmestyttyä horisonttiin Osaka juoksi tervehtimään naista. Lämpimäksi halaukseksi tarkoitettu tervehdys muuttui pian pitkäksi suudelmaksi, joka päättyi vasta kun Osaka ei enää saanut henkeä.


Tietysti Gemini ja Brianna olivat juuri tulleet koulusta, ja he sattuivat näkemään Osakan ja Neean. Brianna pillahti heti itkuun. "Isi ei ra-ra-rakastakaan äitiä!" hän ulisi. Gemini istui vieressä ja katseli vakavasti jonkin matkan päässä juttelevaa paria.


Osaka ei ollut huomannut lasten tuloa. Hän piti Neeaa molemmista käsistä, ja katsoi tätä silmiin.
"Minä olen tehnyt päätökseni", hän sanoi hymyillen. Neea vakavoitui ja katsoi Osakaa odottavasti.
"Olen tehnyt päätökseni. Olen päättänyt, että en halua enää pitää kulisseja pystyssä. Haluan elää loppuelämäni sinun kanssasi" Osaka sanoi surullinen sävy äänessään.
"Entä May..?" Neea kysyi varovasti.
"Minä kerron hänelle tänään illalla. Kerron kaiken perin pohjin, en salaa mitään", Osaka vastasi ja veti Neean suudelmaan.


Osaka ja Neea kuhertelivat kuin vastarakastuneet. He eivät huomanneet ollenkaan Mayn tuloa, ja se teki jutusta aika likaisen.
"Sinä senkin sika!" May kiljahti heti astuttuaan autosta ulos ja nähtyään Osakan ja Neean.


"Sinä... Sinä... Apina! Samanlainen kuin muutkin Greenhillit, samanlainen kuin siskosi! Pitihän se arvata, että vika on geeneissä! Ymmärrän täysin Icaruksen vihan Nagaiaa kohtaan!" May huusi kyynelehtien läksyttäessään Osakaa.


"May, rauhoitu! Anna minä selitän!" Osaka yritti toppuutella raivoavaa vaimoaan. May ei lauhtunut, suuttui vain lisää.
"Minä vihaan sinua! Ties kuinka kauan olet pettänyt minua tuon... tuon... lumpun kanssa!"


Riita jatkui ja jatkui. Neea käänsi selkänsä riitelevälle pariskunnalle ja yritti sulkea korvansa huudoilta. Hän oli syyllinen tähän riitaan, Hän rikkoi Greenhillien perheen rauhan, vaikka olisi voinut vetäytyä ja antaa perheen elää elämäänsä.


"Jos sinä et kerran ole halukas kuuntelemaan selitystäni, häivy! Häivy, ja palaa takaisin vasta, kun olet valmis kuuntelemaan minua!" Osaka tulistui ja osoitti Maylle maantietä. "Tuo tie vie pois täältä. Mene kumpaan suuntaan tahansa, kunhan häivyt!"
May järkyttyi. Hän ei ollut uskonut Osakan ajavan häntä pois, ei hän ollut edes arvannut sellaisen vaihtoehdon olemassaoloa.


"Ala painua. Jätä minut rauhaan!" Osaka karjui, kun May ei näyttänyt lähtemisen merkkejä. "En tarkoita, että tämä olisi lopullista, mutta en jaksa enää! En ole pitkään aikaan rakastanut sinua sillä tavoin, miten rakastin sinua joskus. Ole kiltti ja ala painua!"


May laski mielessään hitaasti kymmeneen. Päästyään loppuun saakka hän veti syvään henkeä ja nosti kätensä antautumisen merkiksi.
"Hyvä on, minä menen", hän sanoi alistuneesti ja käänsi selkänsä.


Mayn lähdettyä pois päin Osaka romahti. Kyyneleet, joita hän oli pidellyt jo pitkän aikaa, pääsivät irti ja hän romahti. "Tämän ei olisi pitänyt mennä näin..." hän sopersi ennen kuin putosi maahan polvilleen itkemään.


Gemini ja Brianna olivat nähneet koko riidan. Brianna oli tytöistä herkempi, hän oli itkenyt koko ajan, kun taas Gemini oli lohduttanut siskopuoltaan parhaansa mukaan, vaikka tyttöjen suhde ei enää ollut kummoinen. Nähdessään Briannan itkevän Geminin sisällä kyti raivo ja viha. Viha Osakaa kohtaan, viha Mayta kohtaan. Ennenkaikkea viha Neeaa kohtaan. Kenelläkään, ei kenelläkään ollut oikeutta rikkoa heidän perhettään!


Osaka kokosi itsensä ja hyvästeli Neean.
"Ehkä on parempi, että lähdet. Soitan sinulle sitten, kun asiat ovat rauhoittuneet", hän sanoi ja suukotti Neeaa poskelle. Neea nyökkäsi hyväksyvästi.
"Ymmärrän täysin", hän sanoi ja sipaisi lohduttavasti Osakan poskea ennen kuin lähti kotiaan kohti.


Brenda oli ollut yläkerrassa koko episodin ajan, mutta nähtyään Neean lähtevän hän ryntäsi sättimään isäänsä.
"Senkin likainen rotta! Näetkö, mitä olet tehnyt perheellemme!? Olet tuhonnut kaiken! Sinä ja tuo sinun kantturasi pilasitte kaiken!" tyttö räyhäsi tökkien Osakaa sormellaan. Aluksi Osaka aikoi huutaa Brendalle takaisin, mutta nähtyään kyyneleet tytön silmissä hän rauhoittui, ja yritti halata tyttöä.


"Älä koske minuun! VIHAAN SINUA! Vihaan sinua ja sitä... sitä.... huoraa!" Brenda itki. Osaka järkyttyi, ja hänen kätensä valahtivat kylkiä vasten.
"Brenda... Anna anteeksi", hän kuiskasi hiljaa.


Osakan anteeksipyyntö tuli liian myöhään. Brenda ehti kääntää selkänsä ja juosta pois äänekkäästi itkien. Gemini seisoi postilaatikolla tuijottaen isäänsä vihaisesti.
"Petturi", tyttö sähähti ennen kuin juoksi Brendan perään.


Tyttöjen kadottua näköpiiristä Osaka pyyhkäisi hihalla silmiään ja lähti sisään. Hän oli nälkäinen, väsynyt ja surullinen, mutta hän ei kyennyt tekemään muuta kuin makaamaan sängyllään itseään syyttäen.
"Tytöt ovat oikeassa. Minä olen petturi, rauhanrikkoja ja kamala ihminen", hän ajatteli ja tunsi taas jotain kosteaa silmäkulmissaan.


Brenda oli myös sängyllään makaamassa. Hän ei kuitenkaan syytellyt itseään, vaan Osakaa. Hän vihasi isäänsä enemmän kuin mitään muuta maailmassa.
"En minä voi asua tässä talossa enää!" hän huusi ajatuksissaan. Hän ei enää halunnut olla osa tätä surkeaa perhettä.
Hänen päähänsä pälkähti ajatus, joka voisi olla nyt pelastus. Saman tien hän teki päätöksensä ja nousi ylös.


"Hei, Brenda Greenhill täällä. Onhan Viper Academyssä? Hyvä. Kyllä, olen kiinnostunut opiskelupaikasta. Mahdollisimman pian, mieluiten heti!" Brenda vastaili Viper Academyn kanslistin kysymyksiin, ja myhäili tyytyväisenä kun nainen lupasi lähettää taksin hakemaan Brendaa.
"Loistavaa, kiitos ja kuulemiin", Brenda sanoi iloisesti ja katkaisi puhelun. Nopeasti hän kävi hyvästelemässä pikkusiskonsa.
Osakalle hän ei ilmoittanut mitään.


Taksin tullessa pihaan tuimailmeinen Brenda haistatti ovella pitkät isälleen, Neealle ja Maylle. Kaikelle entiselle, paitsi siskoilleen. Taksikuski katsoi Brendaa pelokkaasti, mutta päätti olla kyselemättä mitään.


Brendan lähtöä ikkunasta seuranneet pikkutytöt istuivat lattialle vastatusten.
"Anna anteeksi, kun olen ollut sinulle niin ilkeä", Brenda huokaisi ja vältteli Geminin katsetta. Gemini hymyili, ja myönsi ihmetelleensä joskus siskopuolensa käytöstä.
"Kyllä minä silti aina tiesin, että et sinä minua oikeasti inhoa", hän sanoi tekohilpeästi, mutta vakavoitui nopeasti.


"Brenda... Lupaathan, että sinä et koskaan jätä minua?" Gemini kysyi yhtäkkiä. Brenda nousi seisomaan ja tarttui vielä istuvaa siskoaan käsistä kiskoen tämän ylös.
"Lupaan. Ethän sinäkään koskaan jätä minua?"
"En".


Ja niin, suurimman surun hetkellä löytyy aina joku, joka oikeasti rakastaa.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Huh. Pelatessa tätä osaa tuli ihan oikeasti haikea ja surullinen olo. Yritän tehdä ensi osasta vähän iloisemman, kun nyt on ollut kaksi tämmöistä surullisempaa osaa peräkkäin. Lupaan ainakin Briannan ja Geminin synttärit seuraavaan osaan ja mahdollisesti jotain muuta, ehkä jopa käymme yliopistolla (: Ennen viidettätoista osaa tulee myös katsaus ei-perijöiden elämiin.

Nyt kaikki laittamaan kommenttia!

Greenhillit ovat täällä taas, ja entistä ehompina. Nyt parin viime päivän aikana on ollut peli-into melkoisen korkealla, joten olen pelannut perheellä paljon, ja tähän osaan sainkin kaksi tärkeää tapahtumaa ja siihen sekaan hieman perhedraamaakin.

Niin, hups, melkein jo unohdin. Kiitos kaikille kommentoijille! En aina ehdi tai muista vastata kommentteihinne, mutta luen ne aina ja ne lämmittävät sydäntäni. On mukavaa, kun pidätte Greenhilleistä. En alussa uskaltanut toivoakaan, että joku jopa lukisi lc:täni, mutta niin siinä vain kävi. Kiitos kaikille todella paljon, teidän antamillanne voimilla Greenhillit porskuttelevat vielä pitkälle!
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Brenda oli myöhästyä koulubussista jo ensimmäisenä koulupäivänään. Onneksi bussikuski oli mukava heppu ja odotti Brendaa, vaikka kuljetus oli jo myöhässä aikataulusta.


"Kiitos kun odotit, herra bussikuski!" Brenda kiitteli hengästyneenä. Kuski nyökkäsi ja näytti peukaloa. "Minulla on tuntipalkka", hän hymähti ja painoi oviensulkemisnappulaa.
Hymyillen Brenda istahti etummaiseen penkkiin.


Greenhillien piha alkoi olla jo semmoisessa kunnossa, että Impi päätti palkata puutarhurin. Hän ja Kioto olivat huonoselkäisiä, he eivät kyenneet enää pihahommiin. Osaka ja May puolestaan vain uurastivat töissä ylennyksiä haalien.


Puutarhurin varsin mukava ulkonäkö miellytti erityisesti perheen miehiä. Ei tietenkään SIINÄ mielessä, he vain kaavailivat naisesta puolisoa jollekin tulevien sukupolvien perijöistä.


Gemini oli oikein mukava ja touhukas taapero, mutta siinä vaiheessa, kun hänelle alettiin opettamaan tärkeitä taitoja, Impi huomasi Geminin olevan oppimisessa paljon Briannaa hitaampi. Gemini hermostui helposti, eikä hän jaksanut keskittyä harjoitteluun ollenkaan.


Impi yritti parhaansa tytön kanssa, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Gemini vain karjui ja itki tuijottaen Impeä vihaisesti. Joskus Immelle tuli se tunne, että Gemini vihasi erityisesti häntä, mutta huomattuaan että tyttö ei ollut sen kiltimpi muillekaan, hän huokaisi helpotuksesta.


"Gemini-kulta, olisit nyt kiltti ja kuuntelisit minua!" Impi hermostui Geminin vielä puolen tunnin harjoituksenkin jälkeen vain kiukutteli. Gemini hakkasi maata pienillä nyrkeillään karjuen epämääräisiä kirouksia.


Huomattuaan puheopetuksensa menevän kuuroille korville, Impi ajatteli kokeilla jotain muuta. Kävelyopetuskaan ei Immen harmiksi jaksanut kiinnostaa Geminiä; tyttö konttaili pitkin pihaa vihainen ilme kasvoillaan.


"Koeta nyt jo rauhoittua", Impi suuttui kannettuaan Geminin jo kymmenennen kerran takaisin aloituspisteeseen. "Jos et rauhoitu ja ala kuunnella minua, saat kontata koko loppuelämäsi!" Impi uhkaili pientä tyttöä. Gemini tuijotti Impeä pistävästi silmiin, tyttö tuntui ajattelevan: "Mitä tuo mummo muka minua neuvoo!"


Siinä missä Gemini kiukutteli ja raivosi, Brianna kipitteli ympäri pihaa pikkuisilla jaloillaan. Tämä tyttö oli tuplasti aliensiskoaan nopeampi ja innokkaampi oppilas, ja hän oppi kävelemisen jalon taidon hämmästyttävän nopeasti.


Puhuminen ei ollut Briannan mielestä paljoa kävelyä vaikeampaa, ja hän yllätti Kioton pamauttamalla suoralta kädeltä sanan "Pappa!"
Kioto liikuttui melkein kyyneliin. Hän ei ollut uskaltanut edes toivoa, että hän vielä joskus saisi kokea onnistuneen puheopetuksen kunnian!


Brianna ja Gemini olivat toistensa vastakohtia. Brianna oli iloinen ja sosiaalinen taapero, kun taas Gemini viihtyi enemmän yksin. Kun taloon tuli vieraita, kaikki pörräsivät filmaattisen Briannan ympärillä Geminin istuessa kehdossaan. Brianna loisti, Gemini oli vain himmeä taustahenkilö hänen rinnallaan.


Erilaisuudestaan huolimatta tytöt tulivat loistavasti toimeen keskenään. Suosio ei noussut Briannalla hattuun; jatkuvasta ihailusta huolimatta hän oli reilu Geminille. Briannaa ei haitannut, että Gemini oli suurisilmäinen, vihertävä kummajainen.


Aluksi Kioto oli hieman karsastanut Geminiä, sillä hän ei ollut koskaan ennen nähnyt puolialienia, saati sitten ihan oikeaa sellaista. Ajan kuluessa hän kuitenkin huomasi, että loppujen lopuksi Geminikin oli ihan tavallinen simi. "Minä en ymmärrä, miksi ihmiset pitävät Geminiä kummajaisena, joka ei ymmärrä simlishiä!" Kioto tiuskaisi eräänä iltana eräälle Immen ystävälle, kun tämä alkoi kysellä tyhmiä kysymyksiä.


Töistä tullessaan Osaka oli aina väsynyt, nälkäinen ja vessahätäinen, mutta silti hän jaksoi pöntön ääressä seisoskellessaan vihellellä onnellisena. Joskus hän mietti, että oliko hän saanut myös parin muun ihmisen onnen osakseen; eihän yhtä ihmistä yksinkertaisesti voinut kohdata niin suuri onni kuin häntä oli kohdannut! Kolme kaunista tyttölasta, hurmaava vaimo ja pirtsakat vanhemmat. Osaka ei uskaltanut edes toivoa enempää, hän oli saanut kaiken mitä oli joskus toivonut, enemmänkin.


Eräänä päivänä Greenhillien talon ohitse kulki tällainen namupala. Voisin kuvitella hänet ihan helposti mieheksi jollekin lapsista...


...Ja samoin kuvitteli Kioto. Heti komistuksen nähtyään hän säntäsi pihalle - vaikkakin alusvaatteissa - tervehtimään nuorta herraa, jonka nimen hän ehti unohtaa.


Brenda tuli koulusta juuri sopivasti tapaamaan komistusta. Komistuksen näkemin pyyhki hänen mielestään ikävän tunnelman todistukseen tulleesta kasi puolesta, joka oli häirinnyt häntä koko päivän. Hänhän oli vähintään kympin oppilas!


"Ootko ikinä ollu koulubussissa? Toi meidän bussikuski ajaa yhtä lujaa kuin junat menee!" Brenda meni selittämään komistukselle. Komistus nyökkäili, ja kysyi innostuneesti: "Onko ton bussikuskin nimi sattumoisin Lahtinen? Jos on, niin se ajaa munkin bussia". Brenda nyökkäsi ilahtuneesti, sillä hän tiesi, että Lahtisesta riittäisi juttua koko illaksi!


Komistus bongasi Greenhillien pihashakin, ja ehdotti Brendalle pientä matsia. Brenda suostui ilomielin, vaikka hän ei edes osannut pelata shakkia. Siinä sitä sitten juteltiin Lahtisesta ja pelattiin shakkia Brendan säännöillä.


Briannasta oli tullut todellinen pyörremyrsky tytön opittua kävelemään. Hän oli koko ajan menossa, ja valitettavasti tytön vilkkaus aiheutti muille perheenjäsenille harmaita hiuksia: Brianna saattoi vahingossa ohitse viipottaessaan tiputtaa pöydältä pari kukkamaljakkoa tai koriste-esinettä.


Gemini oli kovan uurastuksen ja kymmenien hermoromahdusten jälkeen viimeinkin saatu oppimaan jotain. Kävelyn opittuaan Gemini paineli tukka putkella Briannan perään, ja kaikki tietävät että kaksi kävelevää taaperoa + Immen kaunis posliinikokoelma = paljon sotkua.


Immen hedelmäpuut alkoivat syksyn tullen tuottaa hedelmiä, vaikka ne olivatkin päässeet unohtumaan kerran jos toisenkin eivätkä ne olleet komeimmassa loistossaan. Siitä huolimatta sekä appelsiini- että sitruunapuusta saatiin maukkaita hedelmiä, ainoastaan omenat jäivät hieman mauttomiksi.


Immen ja Kioton puuhaillessa puutarhan puolella Brenda ja komistus lopettelivat shakkipeliään.
"Kymmenvuotiaaksi olet aika kova shakkihai!" komistus kehui Brendaa, joka oli pessyt hänet pelissä sata-nolla. Brenda punastui hieman, mutta onnistui kiittämään kohteliaisuudesta takeltelematta.


"Veikkaanpa vaan, että löylyttäisit meidän koulun shakkimestarinkin noilla taidoilla", komistus lisäsi löylyä. Hänen mielestään oli hauska katsoa, kuinka Brenda hämmentyi ja nolostui kehuista.
"Onko sun isä nero, kun säkin oot tollainen shakkivirtuoosi!" komistus veisteli ja alkoi saman tien nauraa höröttää omalle vitsilleen. Brenda käänsi katseensa pois.
"Älä viitsi", hän sanoi hiljaa. "Kyllä minä älyän, että sinä vain kiusaat minua".
"Hei haloo, älä nyt leikistä suutu! Ja sitäpaitsi minun pitää mennä. Kello on jo aika paljon".


"Joo, moi, nähdään taas joskus. Tai sitten ei, ehkäpä. Toivottavasti", komistus pälpätti ja heilautti heipat. Brenda sanoi jonkunlaiset moikat ja vilkutti pojalle tämän kävellessä kuistin rappuja alas.


Brenda jäi hiljaisena katsomaan komistuksen perään. Voi, hän ei ollut koskaan ennen nähnyt ketään noin komeaa!
Pian Brendalle tuli kylmä, ja hän päätti mennä katsomaan pari lastenelokuvaa.


"Kukas se poika oli?"
Brenda joutui Mayn kysymysten ristituleen heti istahdettuaan nojatuoliin.
"Ei kukaan, yksi koulututtu vain", hän yritti kuitata äitinsä utelut.
"Näytti kyllä aika paljon vanhemmalta kuin sinä".


"Mitä väliä?! Mitä hemmetin väliä sillä on?! Älä puutu minun elämääni!" Brenda hermostui. "Miksi äiti aina kyselee kaikkea, mikä ei hänelle kuulu!" hän ajatteli ja tarttui vihaisena kaukosäätimeen.
"Minä olen jo kyllin vanha päättämään, kenen seurassa liikun! Se ei kuulu sinulle, senkin vanha ruma lehmä!" hän huusi äidilleen silmät vihaa leiskuen.


"Brenda! Tuollaista kielenkäyttöä, tuosta hyvästä saat kaksi viikkoa kotiarestia!" May hämmästyi. Hänen pieni tyttönsä huusi ja raivosi hänelle, haukkui rumaksi lehmäksi.
"Mene huoneeseesi. Nyt heti!"


Brenda suuttui kotiarestituomiosta entistä enemmän.
"Siinä se taas nähtiin! Kiitos vain, olet tosi hyvä äiti!" hän karjaisi ja heitti kaukosäätimen lattialle.
Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, kun kaukosäädin iskeytyi maahan ja sen patterit vyöryivät sohvien alle.
"Niin ja mihin huoneeseen?! Minulla ei ole huonetta, kun nuo kaksi aivokääpiötä ovat vallanneet koko talon!" Brenda meuhkasi osoittaen sormellaan lattialla leikkiviä taaperoita. "Minä vihaan teitä kaikkia", hän kuiskasi hiljaa ennen kuin juoksi pois.


Päivät kuluivat. Osaka yritti olla huomaamatta talon sisäisiä skismoja, hän uskoi, että jos skismojen olemassaolon kielsi, ne katoaisivat ajan kuluessa.
Hän kuitenkin joutui myöntämään, että riidat olivat heidän perheensä pahin ongelma. Impi ja May riitelivät jatkuvasti lasten kasvatuksesta, Brenda ja May ottivat yhteen milloin minkäkin vuoksi ja Brenda kiusasi pienempiä siskojaan koko ajan.
"Minun olisi pitänyt koputtaa puuta, silloin kun ajattelin että olin saanut liikaa", Osaka ajatteli polkiessaan kuntopyörää.


Aggressioiden purkaminen kuntopyörään oli sekä stressiä postavaa että kuntoa kohottavaa. Osaka oli huippukunnossa ennen kuin huomasikaan, ja se tietysti toi miehelle mainetta ja kunniaa rikollisuuden saralla. Hoikat ja lihaksikkaat murtovarkaat ovat kieltämättä parempia hommissaan kuin pulskat laiskamadot.


Gemini ja Brianna eivät riidelleet koskaan. Eivät edes tuttipulloista. Brianna kyllä tiesi hyvin, että fyysisesti vahvempana hän olisi ihan helposti saanut varastettua Geminin sapuskat. Hän ei kuitenkaan halunnut tehdä sitä, hän kyllä malttoi odottaa että Gemini joi mahansa täyteen ja otti pullon vasta sitten.


Puhuminen oli vaikeaa, käveleminen vaikeaa, joten kuka sanoi, että pottailu olisi helpompaa?
Gemini ei viihtynyt potalla. Ei sitten ollenkaan, hän oli koko ajan yrittämässä karkuun.


Geminin treenatessa pottailua Kioto oli opettanut Briannalle lastenlorun, ja nyt Brianna halusi koko ajan olla lausumassa sitä. Kiotoa se ei haitannut, hän oikein nautti siitä. Hän tiesi, että hänen aikansa alkoi olla lopussa ja sen vähän mitä hänellä oli jäljellä, hän halusi käyttää perheen pienokaisten kanssa.


Ja kuten kaikki ennalta arvasivat, Briannalle pottailukin oli helpompaa. Ei karjumista, ei rimpuilua. Vain hiljaa ja kiltisti potalla istuva tyttö.


Iltaisin, kun May peitteli pienokaiset kehtoihinsa, hän usein mietti, että imikö elinvoimainen ja oppivainen Brianna Geminin oppimishalut pelkällä erinomaisuudellaan. Oliko Brianna niin täydellinen, että Gemini menetti itseluottamuksensa siskonsa seurassa? Tukahduttiko Brianna Geminin?
Näihin kysymyksiin ei tuntunut löytyvän vastausta.


Kioton ja Immen rakkaus ei sammunut, vaikka vuodet olivat vierineet. Yhä edelleen he rakastivat toisiaan enemmän kuin mitään muuta maailmassa, ja vaikka he joskus olivat tukkanuottasilla, riidat sovittiin nopeasti. He molemmat pelkäsivät sitä päivää, jona toinen heistä lähtisi viikatemiehen mukaan.


Brenda oli edelleen vihainen äidilleen, vaikka komistuksesta ei ollutkaan pitkään aikaan kuulunut yhtään mitään. Kotiarestiaikakin oli jo umpeutunut, vaikka sitä oli jatkettu vielä viikolla Brendan jatkuneen kiukuttelun vuoksi
"Minä toivon, että olisin syntynyt mihin tahansa muuhun perheeseen kuin tähän", Brenda puhisi, kun Impi pakotti hänet lukemaan kokeeseen. "Te kaikki olette ihan tyhmiä, kyllä minä teille vielä näytän", hän karjui, kun joku sanoi hänelle jotain.


Kun puhelin soi, Brenda juoksi aina ensimmäisenä vastaamaan. Hän ei halunnut, että joku muu olisi vastaisi, jos komistus soittaisi. Eikä ainakaan May! May sotkisi kaiken, ihan kaiken.
Vaikka puhelin soi usein, langan toisessa päässä ei koskaan ollut komistus.
"Sori, nyt on vähän kiire eikä muita ole kotona", Brenda tokaisi luuriin aina huomattuaan, että soittaja ei ole hänelle mieleinen.


Eräänä päivänä Brendan juuri lähdettyä kouluun, puhelin soi.
May oli silloin sattumoison sopivasti keittiössä, ja hän kiirehti vastaamaan.
"May Greenhill puhelimessa".
Hetken aikaa linjalla oli hiljaista. Pian May erotti pojan äänellä lausutut sanat: "Onko Brenda kotona?"
"Ei ole, mutta voin ottaa viesin ylös. Mikä olikaan nimesi?" May kysyi ystävällisesti, mutta ei saanut vastausta. Poika oli laskenut luurin.


"Voi Brenda, et kai ole sekaantunut mihinkään outoon..." May huolestui. Kyllä kai normaalit kaverit sentään esittelivät itsensä puhelimessa? Ja miten poika soitti siihen aikaan, kai hänkin kävi koulua?
May sai puhelusta pohdittavakseen vain lisää kysymyksiä pieneen pääkoppaansa.


Voi ei! Olin aivan unohtanut Geminin ja Briannan syntymäpäivän!
No, jokatapauksessa sinä samaisena päivänä he saavuttivat lapsi-iän kynnyksen. Ja molemmat platinamielialalla!


Tämmöinen kaksikko heistä tuli pienen muodonmuutoksen jälkeen. Brianna on edelleen älyttömän söpö ja suloinen, eikä Gemini suurisilmäisyydestään huolimatta jäänyt paljoa siskopuoltaan jälkeen.


Gemini Greenhill.


Brianna Greenhill.


Brendan tunteet pikkusiskojaan kohtaan eivät muuttuneet, vaikka nämä kasvoivatkin. Geminin ja Briannan kuiskaillessa elämänsä ensimmäisiä salaisuuksia Brenda katseli halveksuen taustalta.
"Tuo on ihan lapsellista!" hän tuhahti ääneen ja hymyili happamasti.


"Sinä olet kamala kana! Juoruämmä! Kummiskin puhuitte paskaa minusta!" Kana, kotkotkotkot! Lapsellinen kaakattaja, mene pois täältä", Brenda morkkasi Briannaa. Brianna hämmentyi. Hän ei ollut koskaan pitänyt Brendasta, joka repi hänen ja Geminin puuhapöydällä taiteilemat piirustukset tuhansiin paloihin, mutta ei hän kyllä ollut uskonut, että vihanpito jatkuisi vielä.


"Lopeta tuo! Sinä olet ihan kamala aivokääpiö!" Brianna puolustautui. Brenda nappasi Briannan pään kainaloonsa ja kiskaisi tätä poninhännästä. Brianna kiljahti kivusta ja hakkasi nyrkeillään Brendan mahaa.
"Mammari! Huuda nyt äiti apuun, luuseri!" Brenda ilkkui ja tönäisi Briannaa niin, että tämä löi päänsä seinään.


"Plaaplaaplaa! Olet ihan idiootti!" Brianna sanoi itku kurkussa ja hieraisi takaraivoaan, johon oli tulossa kunnon kuhmu.
"Lälläri, penikka! Nyt tulee kyllä itku!" Brenda mollasi. Brianna laittoi sormet korviinsa ja alkoi hoilaamaan Ukko Noaa.


Brenda huomasi haukkumasanojen voiman huvenneen, joten hän tarttui kovempiin keinoihin.
"Toivottavasti jonain päivänä tulee kamala suohirviö ja vie sinut mukanaan, tappaa!" hän huusi ja alkoi lällättää.
"Briannan viekin suohirviö, Briannan viekin suohirviö ja sitten se kuolee pois!"


Päivien kuluessa Brianna oppi, että Brenda oli pahimmillaan aamuisin. Siksi hän kuhnailikin huoneessaan siihen asti, että koulubussi tuli pihaan ja poistui kamaristaan vasta sitten - juosten.
Geminin kävi sääliksi siskoaan, mutta hän ei voinut puolustaa tätä. Nähtyään, kuinka raivokas Brenda osasi olla, hän ei halunnut tämän vihan kohtaavan itseään.
"Meidän molempien on parempi, jos minä pysyn ulkopuolella", hän pahoitteli Briannan pyytäessä häntä tuekseen.


Osaka tuli juuri töistä, kun talon ohi oli kulkemassa tämmöinen kaunokainen, nimeltään Amelie Crawford. Luulin hetken, että hänestä saisi vaimon jollekin poikaperijälle, mutta sitten muistin hänen olevan pelattava sim. Ikävää :(


Amelie oli pelattavuudestaan huolimatta huippu tyyppi, joten Osaka päätti tutustua häneen paremmin. Hänestä saisi loistavan vaimon jollekin ei-perijälle, nätti ja kaikkea!


Tyttöjen koulubussi ajoi pihaan, ja ensimmäisenä siitä loikki ulos Brianna kympin todistus kourassaan. Hän näytti koulun opettajille närhen munat kyhäämällä paperimassasta toimivan tulivuoren, ja siitä seurasi paljon kiitosta ja 250 simoleonin palkkio.


Gemini puolestaan sai todistukseensa seiskan.
"Älä huoli, kyllä se siitä!" May kannusti murtunutta tyttörassua.


Kioto oli huomannut Briannan ja Brendan väliset kärhämät, ja hän oli huolissaan tytöistä nuoremmasta. Brenda oli Briannaa rutkasti vahvempi - sekä henkisesti että fyysisesti - ja pystyisi koska tahansa satuttamaan Briannaa ihan oikeasti.
"Kyllä kaikki järjestyy", Kioto lohdutti, kun Brianna jälleen kerran tuli itkuisena hänen luokseen.
"Kyllä Brenda siitä vielä rauhoittuu".


Gemini oli katsonut parhaaksi loikata Brendan puolelle. Hän tunsi itsensä pelkuriksi ja petturiksi, kun hylkäsi jo ennestään onnettoman Briannan, mutta tunnetta lievensi se, että Brenda ei jättänyt Geminiäkään täysin rauhaan. Joskus hän äityi jopa väkivaltaiseksi nahistelun lomassa.


Gemini olisi mieluummin leikkinyt jotain mukavaa seuraleikkiä, mutta Brenda vain tahtoi aina nahistella.
"Tahdon treenata puolustustani, jotta lälly-Brianna ei pääse hyppimään nenälleni", hän totesi, kun Gemini ehdotti jotain vähemmän raisua leikkiä.


Muutaman päivän kuluttua Greenhillit olivat juuri viettämässä rauhallista lauantai-iltaa, kun joukkoon astui eräs kutsumaton vieras. Mustaan kaapuun verhoutunut, läpikuultava hahmo lipui hiljaa aulan poikki terävää viikatetta kantaen, eikä kukaan aluksi huomannut vierasta.


Brianna oli ensimmäinen, joka rekisteröi ylimääräisen hahmon. "Äitii", hän parahti peloissaan ja alkoi itkeä. Viikatemies jatkoi matkaansa, ohitse Immen, Mayn, Brendan, Geminin, Briannan ja Osakan.


Kioton kohdalla Viikatemies pysähtyi.
"Jaahas, se on sitten lähdön paikka", Viikatemies totesi ja osoitti kylmällä sormellaan Kiotoa. Kioto henkäisi.
"Ei ihan vielä..." hän yritti anella, mutta Viikatemies oli armoton. Muut itkivät kovaan ääneen, rukoillen Viikatemiestä säästämään Kioton.


"Älkää suotta kaivatko, tapaamme kyllä vielä", Kioto hymähti ja tarttui Viikatemiehen tarjoamaan drinkkiin ennen kuin alkoi muuttua läpinäkyväksi.
"Eiiiiih!" Osaka parkaisi, kun parivaljakko katosi näkyvistä. Hän oli pitänyt itsensä tähän saakka kohtuullisesti koossa, mutta nyt hän romahti. Hän lysähti lattialle polvilleen ja hautasi kasvonsa käsiinsä.


Kaikki, mikä Kiotosta Greenhilleille jäi, oli kultainen uurna keskelle olohuonetta. Kyynelehtivä Impi vaati, että Kiotolle tehtäisiin pihalle kunnollinen, kaunis hautapaikka. Muut suostuivat pyyntöön surullisina.


Kioto Greenhillin, suvun kantaisän, hautapaikka.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨
Näin surullisiin tunnelmiin päättyy kahdestoista osa.
Seuraava osa tulee varmaan jo tänä viikonloppuna, sillä olen päiväkopassani kehitellyt sitä varten ihan oikeaa juonenpoikasta, enkä vain aio pelata fiilisten mukaan kuten tähän asti. En ole kuitenkaan varma, että toteutanko homman tässä sukupolvessa vai kenties vasta seuraavassa, mutta sen näkee sitten ;)

Ja ei muuta kuin kommenttia tulemaan, ystävät hyvät!

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Huh, siinä oli taas urakkaa kerrakseen. Mutta oli se sen arvoista; Brianna on ylisöpö! Melkein varma valinta perijäksi, mikäli kasvonpiirteet vain pysyvät tuollaisina eikä tyttö yhtäkkiä karmistu. Tälle sukupolvelle en ole ajatellut perijä-äänestystä, kun lapsia on noin vähän, mutta katsotaan nyt kuitenkin.
Kommenttia saa edelleen laittaa 8---)

Oli tuossa pääsiäislomalla aikaa pelailla, joten päätin sitten yrittää saada tämän osan ulos vielä hyvän sään aikana (juuri tulossa kaamea koesuma, huomennakin terveyskasvatuksen koe jossa on 80 sivun koealue, en muuten ole lukenut yhtään). Seuraavaa osaa saatattekin joutua odottelemaan hieman pidempään.
Mutta nyt sitten itse osan pariin!
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨


Greenhilleillä ei tuntunut mikään pysyvän täysin ehjänä, vaikka kaikki yrittivät käsitellä tavaroita hellävaraisesti. Vessanpönttökin oli jatkuvasti tukossa, vaikka kukaan ei myöntänyt jättäneensä sitä vetämättä. Osaka kyllä auttoi vanhempiaan ja vaimoaan oikein mielellään, mutta eläväksi vessaharjaksi joutuminen ei ollut hänen käsityksensä avuliaisuudesta.


Päivät kuluivat, ja luppoajallaan Osaka soitti paljon pianoa. Ja sehän kannatti; tämä aivan übernätti nainen tuli toivottamaan Osakan tervetulleeksi musiikki- ja tanssistudio Nelitahtiin.
Tulevia sukupolvia ajatellen Osaka otti naisen puhelinnumeron muistiin.


Mayn raskaus eteni kovaa vauhtia, pieni vauvanalku hänen sisällään oli raskas ja vei paljon voimia. Usein muiden tanssiessa Osakan soiton tahtiin May meni pitkälleen yläkerran aulan sohvalle ja vain kuunteli kaunista pianon ääntä.


Synnytys lähestyi lähestymistään, ja Osakaa oli alkanut pelottamaan. Mitä jos hän ei osaisikaan olla hyvä isä? Entä jos hän pudottaisi vauvan lattialle? Mitä tapahtuisi, jos hän unohtaisi syöttää vauvan?


Maykin jännitti esikoisensa syntymää kovasti, mutta jotenkin hänen onnistui valaa uskoa Osakaan. "Ei lapselle tapahdu mitään pahaa, minä lupaan sen. Ja onhan meillä täällä Kioto ja Impi, ja he kuitenkin ovat kasvattaneet kunnon aikuisiksi neljä lasta", hän supatti Osakan korvaan. Osaka nyökkäsi, mutta hän ei siltikään voinut täysin haudata ajatuksiaan. Entä jos lapselle sattuisi jotain jo ennen kuin se syntyisi?


"Osaka, lopeta jo tuo murehtiminen! Näen naamastasi, että vatvot vieläkin kaikkia mahdollisia vaaroja. Kaikki menee hyvin, olen varma siitä."
"Niin, mutta..."
"Nyt hiljaa siinä!" May huusi, painoi sormen Osakan huulille ja suukotti tätä otsaan. "Usko pois, mitään vaaraa ei ole".


"Voi iskän pieni pallopää, olethan kiltisti siellä äipän massukassa niin kaikki menee hyvin", Osaka leperteli mahalle huolestunut sävy äänessään. May laski kätensä Osakan käden päälle ja puristi sitä lempeästi.
"Ole kiltti ja lopeta tuo hätäily".


"Miten me ikinä voimme hankkia tälle lapselle pikkusisaruksia, kun sinä olet jo nyt tuommoinen ylihuolehtivainen hössöttäjä", May naurahti ja läpsäisi leikkisästi Osakan pakaraa. "Ja etkö sinä nyt kuitenkin Icaruksellekin joskus paljastanut tahtovasi ainakin kahdeksantoista lasta!"
"May! Se oli silloin ala-asteella!"


Kioto oli saanut romaaninsa jo hyvälle mallille. Enää parikymmentä sivua, niin kirjan voisi lähettää kustantajalle.


Tilulei, tässä on vastaleivottu huijari!


Huijarilta vaadittiin jo melkoisen kovaa kuntoa, sillä huonokuntoisethan eivät tunnetusti menesty rikollisuudessa. Täytyy pystyä juoksemaan ja lujaa, jos mielii selvitä hengissä alamaailmassa, ja tästä syystä Osaka pyyhki pölyt kuntopyörän päältä ja loikkasi satulaan.


"Oletko tullut ajatelleeksi, että pian me olemme pienelle lapselle mummo ja pappa?", Kioto kysyi eräänä iltana vaimoltaan. Impi huokaisi raskaasti.
"Mahtavatkohan Osaka ja May enää huomata meitä ollenkaan, kun heillä on oma pieni vauvapallero joka vie heidän kaiken huomionsa?", hän pohti surullisen näköisenä.


Kioto remahti nauruun. "Voi Impi kulta! Sinähän olet aivan höpsö, tietysti he muistavat meidät. Ja voi olla, että he tulevat muistamaan meitä enemmän kuin ennen. Tiedäthän sinä, vauvat ovat aika vaativia".
"Pelkään vain, että meistä tulee näkymättömiä kodinkoneita, jotka kelpaavat vain siivoamaan ja tekemään muita likaisia töitä..."
Kioto katsoi Immen surullisiin silmiin.


"Pää pystyyn, kaunokainen. Se ei ole tämän ajan murhe", hän sanoi ja veti Immen kainaloonsa.


Aikaa kului ja synnytys lähestyi vääjäämättä. Talon yöt olivat melko levottomia; vanhukset juoksivat pitkin yötä vessassa ja May ramppasi keittiössä yöpalalla parin tunnin välein. Osaka oli ainoa, joka nukkui koko yön kuin tukki.
Talon yöelämä johti siihen, että Impi ja Kioto nukkuivat joka päivä pitkään, yleensä he heräsivät vasta puolenpäivän aikoihin.


Aamupalalla kaikkien yllätykseksi May oli ainoa, joka oli pukeutunut arkiasuun, vaikka hän oli herännyt viimeisenä.
Puheenaiheeksi nousi heti Mayn komeisiin mittoihin kasvanut vatsa.


"Ajattelin eilen illalla, että meidän lapsemme voisivat muuttaa sitten aikanaan yliopistolla siihen samaan taloon, jossa mekin asuimme. Säästyy rahaa ja vaivaa, ja sehän on kuitenkin ihan hyvä kämppä", Osaka ehdotti kun puheeksi tuli jälkikasvun koulutus. Muut nyökkäilivät myöntyväisinä.


Kioton ja Mayn noustua pöydästä Impi nosti kissan pöydälle ja töräytti: "Minä en sitten hyväksy sitä, jos lapset alkavat myöhästellä koulubussista. Bensiini on kallista, eikä meillä ole varaa ruveta kuskaamaan lapsia koululle". Osakaa vähän nauratti Immen julistus, mutta silkasta kohteliaisuudesta hän pidätteli nauruaan kunnes pääsi turvallisen matkan päähän.


May oli raskautensa loppuvaiheilla saanut siivouskärpäsen pistoksen, joten öisin kun hän heräsi vauvan potkuihin, hän nappasi vessaharjan telineestään ja alkoi kuurata pönttöä.


Siivoushommissa tuli aina armoton nälkä. Nuudelit olivat helppoja ja nopeita valmistettavia, ja niistä May sai apua pikkunälkäänsä. Yleensä nuudeleita kyllä meni pussi jos toinenkin, mutta eihän sillä väliä. Niitä saa halvalla (:


"Eihän tässä valvomisessa sinällään mitään vikaa ole", May ajatteli lappaessaan napaansa jo viidettä annosta nuudeleita, "mutta pirun tylsää ja yksinäistä tässä tulee".
Saatuaan kupin tyhjäksi May laittoi sen tiskikoneeseen ja lähti Osakan viereen nukkumaan.


"Maistaisit sinäkin näitä nuudeleita, nämä ovat tosi hyviä!" May hehkutti seuraavana aamuna aamiaspöydässä Osakalle. "Ei ollenkaan rasvaa eikä keinotekoisia säilöntäaineita. Kannattaa kokeilla, lisää vain vesi ja laita kahdeksi minuutiksi mikroon", hän lisäsi.
"Anteeksi kun pilaan ilosi, mutta taisit lukea tuon suoraa pakkausselosteesta", Osaka naurahti ja nappasi Mayn kulhosta nuudelinpätkän. May väitti nauraen, ettei ollut vilkaissutkaan pakettia.


"Oletko muuten miettinyt nimeä vauvalle? Ajattelin, että olisi hyvä ettei tarvitse ruveta tappelemaan nimestä siinä synnytystilanteessa, kun on muutakin hässäkkää", Osaka vakavoitui. Hän ei ollut vieläkään päässyt eroon mieltään kalvavista ajatuksista, hän pelkäsi yhä että jotain kamalaa tapahtuisi.
"Itse asiassa kyllä olen. Mielestäni Brenda olisi kaunis nimi tytölle, ja pojalle sitten Brad. Mitä mieltä olet?" May vastasi hymyillen kiskoen Osakan takaisin maan pinnalle. Osaka nyökkäsi myöntyvästi. "Huh, hyvä, että sinä olet keksinyt nimiä. Minä nimittäin en keksi mitään Annelia ja Mattia omaperäisempää", hän virnisti.


Illan tullen koko konkkaronkka painui pehkuihin, vaikka kaikki tiesivät oikein hyvin yöjuoksun alkavan pian. Ainoastaan Osaka saattoi laittaa turvallisin mielin nukkumaan, hän tutisi ihan helposti heräämättä aamuun saakka.


Muutaman päivän kuluttua May päätti ryhdistäytyä ja etsiä töitä, vaikka hän tiesi hyvin ettei voisi vielä muutamaan viikkoon tehdä mitään raskasta. Internetistä olisi löytynyt kaikenlaisia töitä laidasta laitaan; nyypästä mailapoikaan ja sementinsekoittajasta koehenkilöön. Sellaiset hommat eivät kuitenkaan Mayta kiinnostaneet, joten hän päätti tarkistaa vielä sanomalehden tarjonnan.


Ja se kyllä kannatti; hän sattui löytämään ilmoituksen, jossa haettiin suurlähettiläälle avustajaa. Täältä tullaan, platinamieliala!


Sen samaisen päivän iltana May oli juuri paneutunut levolle, kun hän tunsi mahassaan kammottavaa poltetta, ja siinä samassa hän huomasi alushousujensa lirahtaneen märiksi lapsivedestä.


"Osakaaaaaaaaaaaaaaah!!! Impiii! Kiotooo! SE TULEE NYT!" May huusi tuskissaan. Onneksi kaikki olivat lähistöllä, joten hän ei joutunut synnyttämään yksin.


"YÄÄÄÄÄRGHHHHHHHH! Impi, mitä minä teen, mitä minä teen!?" May kirkui neuvottomana. Impi käski naista ponnistamaan henkensä edestä, vaikka tiesi, että synnytystuskissa ei kyennyt kuuntelemaan neuvoja.



Tosiaan, kaikki ovat hyvin vahvasti hengessä mukana.


Vielä viimeinen tuskanrääkäisy, ja huoneeseen laskeutui hiljaisuus.


Hiljaisuuden rikkoi Mayn puuskutus. "Se tulee, se tulee, se tulee!" hän henkäili.


Muutamaa hetkeä myöhemmin Mayn käsivarsilla lepäsi kaunis tyttölapsi, Brenda. Brenda peri äitinsä silmät ja isoäitinsä ruskeat hiukset. (Se ei ehkä näy tästä, mutta satun tietämään että ne ovat ruskeat)


Helpotuksenhuokausten kuoro alkoi, kun Impi totesi tytön olevan terve ja hyvissä voimissa. Jännityksestä jäykkänä seissyt Osaka rentoutui, osoitti sormellaan Kiotoa ja sanoi leikkisästi: "Pappa!"


May oli suunnattoman onnellinen. Hän todellakin oli äiti! Hänellä oli terve ja kaunis lapsi, maailman ihanin aviomies ja upeat appivanhemmat. Hän oli saanut kaiken, mitä oli toivonut ja vielä enemmänkin.


Pikku-Brenda oli rauhallinen lapsi, joka ei turhasta kitissyt. Tyttö toi taloon lisää elämää, häntä rakastivat kaikki, ja kaikki huolehtivat hänestä. Kun Brenda päästi pienenkin äännähdyksen, kaikki juoksivat kilpaa katsomaan, mikä tytöllä oli hätänä.


Impi oli talon ainoa lasten kasvatusta opiskellut, joten hän toimi Brendan viestinvälittäjänä. Osaka ei ollut uskoa silmiään, kun ymmärsi, että Impi miltei luki lapsen ajatukset.


"Papan pikkuinen tyttö, olet maailman kaunein tyttö", Kioto lässytti Brendalle. Kieltämättä hän oli Osakan tavoin toivonut poikaa, mutta pian hän oli ymmärtänyt Brendan olevan täydellinen.


Brenda ei ollut koskaan hetkeäkään yksin talossa. Aina oli joku - tai jotkut - huolehtimassa hänestä. Kun Impi ja Kioto ulkoilivat, Osaka ja May olivat huolehtimassa Brendasta. Tyttöä kun ei vielä voinut viedä ulos. Olihan kuitenkin kevät, ja ajoittain kylmiä tuulia ja äkkinäisiä sadekuuroja.


Kioto ei ollut ottanut opikseen Osakan vauva-ajoista: muistan elävästi, kuinka hän leikitti juuri syönyttä Osakaa ja sitten...


...de ja vú vai miten se oli. Vasta syönyt lapsi ei kestä kovin rajua heiluttelua, senkin tampio!


Pesureissuhan siitä tuli tälläkin kertaa. Voi, tulee niin mieleen se Osakan lapsuus 8--)


 "Impi, et ikinä arvaa! Brenda tunnistaa minut! Hän sanoi ihan selväti 'pappa' kun tulin huoneeseen!" Kioto hihkui. Impi pudisteli päätään hymyssä suin, ja totesi Kioton kuulleen harhoja. Eihän muutaman viikon ikäinen vauva nyt vielä osannut puhua!


Impi oli liittynyt Viper Valleyn vatsatanssiseuraan, ja hän halusi kovasti esitellä oppimiaan asioita. Kioto oli ylpeä vaimostaan: Eihän kovin moni kuusikymppinen nainen enää juossut kaikenmaailman tanssitreeneissä ja kuntopiireissä.


Osaka oli töissään tavannut erään miehen, joka väitti tulleensa kerran alieneiden kaappaamaksi. Osaka ei uskonut tätä, ellei hän itse näkisi ufoja. Siksi hän vaihtoi tirkistelytasanteen halvan kaukoputken kalliimpaan, nimenomaan ufobongausta varten kehiteltyyn teleskooppiin. Hän tiiraili katolla monta yötä peräjälkeen, ja alkoi olla jo varma että työkaveri oli valehdellut.


Eräänä iltana Osaka huomasi taivaalla jotain epätavallista. Hän kuvitteli nähneensä lautasen mallisen, välkkyvän kappaleen lentävän Viper Valleyn yllä. Hän hieraisi silmiään uskoen nähneensä näkyjään, mutta hetkeä myöhemmin lautanen oli jo Greenhillien talon yläpuolella.


"IIIIIK! Mitä tämä on!?" Osaka rääkyi, kun lautanen laskeutui hieman alemmas ja siitä alkoi säkenöidä säteitä, jotka kiskoivat Osakan jalat irti tasanteesta.


"Ei! Älkää viekö minua, viekää naapurin Jussi! Minulla on pieni lapsi, en voi lähteä!" hän aneli, kun säteet voimistuivat. Osaka tarttui kaukoputkeen yrittäen sinnitellä säteitä vastaan, mutta se ei auttanut.


Joitain sekunteja myöhemmin hiljaisuus laskeutui Viper Valleyn ylle. Kummallinen, välkehtivä lautanen katosi tähtiverhon taa Osaka mukanaan.


Sisätiloissa kukaan ei huomannut kaivata Osakaa. Kioto jatkoi romaaninsa kirjoittamista, se oli jo aivan loppusuoralla. Hän oli varma, että romaania myytäisiin miljoonittain ja hänestä tulisi maailmankuulu kirjailija.


Tunteja kului. Impi alkoi olla jo huolissaan, yleensä Osaka ei ollut viihtynyt tuntikausia katolla. Entä jos hän oli pudonnut? Kuukahtanut sinne katolle ja kylmettynyt kuoliaaksi?
Osaka oli ehdottomasti kieltänyt muilta katolle menemisen silloin, kun hän itse oli siellä, joten Impi ei lähtenyt tarkistamaan asiaa. Hän halusi uskoa, että kaikki oli hyvin, mutta kuitenkin hän kuiskaili Brendalle huolestuneena muka rauhoittavia sanoja, vaikka ne vain hermostuttivat tyttöparkaa.


Impi vei väsyneen Brendan takaisin kehtoon, ja meni olohuoneeseen maalaamaan taulua rauhoittuakseen. May ja Kioto eivät epäilleet mitään, keskustelivat vain keskittyneesti Brendalle hankittavista leluista.


Osakan kaapannut avaruusalus palasi kierrellen ja kaarrellen Greenhillien tontin yläpuolelle.


Kauhusta kiljuva Osaka heitettiin väkivaltaisesti ulos aluksesta. Ehkä marsissa ei kaivattukaan arkoja ja ahdistuneita ukkomiehiä?


Osaka paiskautui kovaan ja märkään maahan pärställeen. Hän hengitti raskaasti, ei voinut uskoa mitä hänelle oli juuri tapahtunut. Eihän se ollut mahdollista? Ei mitenkään!


Likainen ja väsynyt Osaka nousi vaivoin seisomaan, varmistaen, että kaikki jäsenet olivat varmasti ehjänä. "Putosin varmaan katolta, menetin tajuni ja nyt kuvittelen, että ufot muka kaappasivat minut", hän ajatteli puhdistaessaan vaatteitaan.


Takaansa Osaka kuuli kummallista piipitystä ja surinaa, ja hän kääntyi katsomaan. Parahdus karkasi hänen huuliltaan, kun hän näki parinkymmenen metrin korkeudessa leijuvan avaruusaluksen. "Voi ei!" hän rääkäisi, sulki silmänsä, laski kymmeneen ja avasi silmänsä toivoen, että hän näki harhoja. Varmuuden vuoksi hän vielä nipisti itseään kovaa.


Nipistys ei vaikuttanut mitään, alus leijaili yhä ajotien yllä. Osaka kalpeni kauhusta. Se kaikki olikin ollut totta! Kaikki, mitä Osakalle oli aluksessa tehty... Osaka värähti inhosta. Hän otti maasta kiven, heitti sillä avaruusalusta ja huusi: "Senkin siat! Älkää enää koskaan, ikinä palatko! Senkin mutaatiot! Häipykää!" Hän oli raivoissaan, niin raivoissaan, että jos hän vielä joskus näkisi jotain ufoihin viittaavaa, hän tekisi siitä hakkelusta.


Ufo leijaili pois pihasta. Osaka pinkaisi juoksuun ja juoksi suorinta tietä Mayn luo.
"Nä-nä-näitkö sinä sen?" hän kysyi kiihtyneenä.
"Ai minkä? Löysitkö uuden tähden?" May kummasteli. Hän ei ollut huomannut mitään epätavallista.


"Ufot kaappasivat minut! Veivät lentävällä lautasella pois!" Osaka huudahti ihmetellen, kuinka May ei ollut nähnyt valoja tai kuullut niitä ääniä.
"Höpö höpö, sinä vain nukahdit katolle ja näit unta", May vähätteli ja katsoi Osakaa epäillen. "Uskon tuon vasta sitten, kun synnytät sinisen vauvan!" hän naurahti ja nousi halaamaan Osakaa.
"Mu-mu-mutta, se on totta", Osaka yritti selittää. Mai tönäisi häntä hellästi.
"Olet ollut viimeaikoina stressaantunut, ja nyt näet levottomia unia. Kannattaisi ottaa hieman lomaa".
Osaka katsoi vaimoaan. Miksi ihmeessä tämä ei uskonut häntä?


"Brenda-kulta, olen niin onnellinen kun pääsin avaruusmatkaltani kotiin ehjänä. En halua edes kuvitella, millaista elämäni olisi ollut jollain toisella planeetalla ilman sinua", Osaka huokaisi Brendan pinnasängyn äärellä. Brenda vain tuhisi hiljaa unessaan, aivan kuin ei olisi kuullutkaan Osakan puhetta. Osaka silitti tytön poskea, mutta nosti kätensä takaisin sängynlaidalle kun kuuli Mayn saapuvan huoneeseen.


"Anteeksi, kun olin sinulle aika töykeä tuossa aiemmin", May sanoi hiljaa ja katsoi maahan. "En vain halunnut uskoa, että olet ollut avaruudessa. Mitä jos et olisikaan tullut takaisin?"
Osaka astui lähemmäs Mayta ja nappasi tämän tiukkaan halaukseen.
"Ei puhuta siitä nyt", hän kuiskasi kyyneleet silmissään ja hautasi kasvonsa Mayn hiuksiin.


Vielä viikonkaan kuluttua Osaka ei voinut uskoa todeksi avaruusseikkailuaan, mutta vaikka hän yritti uskotella itselleen sen olleen unta, hän ei voinut olla muistamatta kaikkia niitä kauheuksia mitä oli aluksessa kokenut.
Kerrottuaan työkaverilleen avaruusmatkastaan työkaveri oli läpsäissyt Osakaa selkään ja sanonut: "Tervetuloa sinisten vauvojen isäkerhoon". Osaka ei ollut vielä silloin ymmärtänyt, mitä mies tarkoitti, mutta myöhemmin hän oli löytänyt internetistä aihetta käsittelevän sivuston ja saanut selville, että yleensä avaruudessa käynyt mies tulee raskaaksi ja synnyttää avaruusolennon lapsen.


Kevät oli jo pitkällä, ja vaikka yöpakkaset kiusasivat Viper Valleyta, Impi päätti kylvää kasvimaalle tomaatintaimet. Kioto oli varma, että taimet kuolisivat alta aikayksikön, mutta Impi vain nauroi hänen epäilyilleen. "Mitä siitä vaikka kuolisivat?", hän hihitti, "sitten istutan uudet!"


Osaka alkoi olla jo varma siitä, että oli alienraskaana. Hänellä oli usein aamupahoinvointia, ja joskus hänen mahaansa kivisti ikävästi. Kun hän kertoi asiasta Maylle, May sanoi kokeneensa samoja oireita raskautensa alkuvaiheilla.


Kioto oli saanut romaaninsa valmiiksi, ja tietysti kustantaja oli lähettänty hänelle oman kappaleen teoksesta. Lähettipalvelun ylähuuleton kaveri toi Greenhillien oven eteen uunituoreen kirjan, josta Kioto oli hyvin ylpeä. Ei sitä ihan jokainen mies romaania kirjoittanut!


Impi olisi kovasti halunnut lukea Kioton romaanin, mutta Kioto tahtoi ensin tarkistaa, että kaikki oli niinkuin piti. Ettei kirjaan oltu painossa läiskitty ihan mitä sattuu ja että pilkut olivat varmasti siellä missä niiden pitikin olla.


Vielä samana päivänä Impi tekaisi komean kermakakun, sillä oli Brendan syntymäpäivä. May oli yksimielisesti valittu synttärisankarin avustajaksi, sillä hän oli viettänyt Brendan seurassa ylivoimaisesti eniten aikaa, ja toisaalta hän kuitenkin oli Brendan äiti ja tytön elämän tärkein tukipilari.


Brenda ei vielä käsittänyt tätä synttärihössötystä, joten May joutui puhaltamaan kynttilät ilman synttärisankarin apua. Hyvin se kuitenkin onnistui, ja Brenda pääsi kasvamaan.


Tytöstä varttui tämmöinen söpö, pottakampauksinen taapero-Osakan kopio. Mitä nyt hiukset ja silmät ovat erilaiset, muuten tyttö on kasvonpiirteiltään saman näköinen kuin Osaka pienenä.





Muodonmuutoksella tytöstä kuoriutui erittäin söpö tapaus. Ja vaikka hän nyt näyttääkin hieman kummalliselta, niin tiedän, että hänestä kasvaa hyvin kaunis neiti. Luonteen unohdin tietysti kirjoittaa ylös, se tulee sitten seuraavassa osassa (:
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Huh, ette arvaakaan kuinka rasittavaa on tehdä osaa, kun netti pätkii puolen minuutin välein. Jouduin lataamaan kuvat photobuckettiin miltei yhden kerrallaan, sillä photari on niin hidas että useamman kuvan lataaminen ei puolessa minuutissa onnistu. Nyt ärsyttää ja potuttaa, ehkä on parempi kun vain kaivan terkkakirjan esiin ja alan pänttäämään.
Kommenttia tulemaan, hyvät ihmiset! Edes pelkkä "luin" riittää, pieni ilmoitus siitä, että olet päässyt loppuun asti. Jooko?

Muttamutta, tässä teille nyt tämä uusi osa jossa paljastuu perijä. Osa edellisen kirjoituksen kommentteihin tulleista äänistä hieman epäilytti, sillä ne olivat tulleet samana päivänä neljän minuutin sisällä ja niissä äänestettiin kaikissa samaa henkilöä. Eniten päätökseen vaikuttivat radolassa saadut äänet, sillä ne ovat taatusti luotettavia eikä kukaan ole voinut äänestää kahdesti.
Noniin, pulinat pois ja lukemaan!
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨


Greenhillien osakuntatalossa elämä jatkui kahden pariskunnan voimin. Parhaimmillaan seitsemän henkeä sisältänyt talo oli hiljentynyt kummasti, televisiokanavasta ei enää tapeltu ja kauppalaskut olivat pienentyneet huomattavasti. Laskujen pienenemistä seurasi se, että eräänä kauniina päivänä kun rahat polttelivat taskussa, Orville tilasi Simby Hallista kuntopyörän. Se olikin heti ensimmäisestä päivästä lähtien kovassa käytössä kuntoiluvimman vallatessa talon.


May oli yksi kuntoiluvimman suurimmista uhreista. Hän oli alkanut huolehtia ulkonäöstään entistä enemmän, ja avannut Nagaian kannustuksen johdosta jopa päälaelle köytetyn nutturaponnarinsa. Uuteen hiustyyliin piti tietty loihtia sopiva meikki, ja Nagaia oli teki työn enemmän kuin mielellään. Hänen kursseillaan kävi pari tyttöä, jotka olivat käyneet maskeerauskurssin ja tietysti opettaneet myös Nagaialle meikkiniksejä. Niillä nikseillä Nagaia sitten taikoi Mayn kasvoille omasta mielestään täydellisesti istuvan meikin.


Kolmas lukukausi alkoi lähestyä loppuaan, eikä Nagaia ollut vielä ehtinyt tehdä lopputyötään. Typyn ei auttanut muu kuin tarttua toimeen, sillä hän halusi kovasti pitää keskiarvonsa parhaassa mahdollisessa. Myös perijävalinta oli pian edessä, ja hän halusi näyttää vanhemmilleen että pärjäsi elämässään vallan mainiosti.


Nagaian uumoilut kävivät toteen; muutaman päivän kuluttua puhelin soi. Kilpajuoksu puhelimen luo oli tiukka, mutta lopulta voiton vei Osaka.


"Osaka Greenhill puhelimessa", Osaka henkäisi luuriin jännittyneenä tietäen, että linjan toisessa päässä ei voinut olla kukaan muu kuin isä.


"Kiitos kysymästä, oikein hyvää kuuluu. Meillä molemmilla menee koulussa tosi hyvin, ja lisäksi rakkausasiatkin ovat oikein hyvällä tolalla. Niin, tiedän, että päätöksenne tulee olemaan vaikea", Osaka selitti. Linjalle tuli hetken kiusallinen hiljaisuus, kunnes Kioto linjan toisessa päässä sanoi jotain. "Mitä? Siis olette jo päättäneet? Oletin, että tekisitte päätöksenne vasta, kun olemme päässeet yliopiston loppuun.."


Osaka kuunteli hiljaisena jonkin aikaa isänsä puhetta. "Okei, kyllähän tämä näinkin käy. En usko, että kummallekkaan meistä olisi kovin iso menetys jättää yliopisto kesken. Ei täällä niin mukavaa kuitenkaan ole", Osaka naurahti kotvasen kuluttua.


"Siis mitäh? Oikeasti? Oletteko te nyt aivan varmoja tästä..? Olemmeko jotenkin painostaneet teitä? Voimme kyllä varmaan odottaa, jos tahdotte lisää miettimisaikaa... Ai, ei vai? Hyvä on", Osakan hengitys kiihtyi.


"Vai niin... Okei, ilmoitan Nagaialle. Kaikki on okei, olen varma siitä. Juu, kuulemiin ja mukavaa patikkaretkeä", Osaka sanoi vielä ennen kuin laski luurin alas. Hän kutsui Nagaian sivummalle juttutuokiota varten.


"Öh, Nagaia. Isä ja äiti ovat päättäneet perijän", Osaka sanoi vilkuillen hermostuneena käsiään.
"Noh, älä turhia aikaile, kuka perii? Kerro jo!" Nagaia hoputti pyöritellen silmiään. Miksi ihmeessä Osaka stressasi asiasta niin paljon?


"Krhm, tuota... Et varmaan halua kuulla tätä, mutta... Minä perin".
Nagaia hiljeni hetkeksi ja hänen suunsa loksahti auki.


"Sehän on hienoa! Loistavaa! Minä jotenkin tiesin tämän, ja olen onnellinen puolestasi. Olen onnellinen myös omasta puolestani, en olisi halunnut niin raskasta taakkaa harteilleni", Nagaia naurahti iloisesti. Hän oli tavallaan toivonut, että hänet valittaisiin, mutta hän oli kuitenkin aidosti onnellinen veljensä puolesta.


"Isä tahtoo, että palaan mahdollisimman pian kotiin. Tai siis kotiin ja kotiin, hehän ovat muuttaneet, mutta sinne missä he asuvat", Osaka sanoi huitaisten kädellään siihen suuntaan missä uskoi uuden talon olevan. Jostain stadista Kioto oli puhunut, tarkemmat ajo-ohjeet hän saisi Simirosta.
"Noh, oletko jo kertonut Maylle? Kai sinä pyydät hänet mukaasi?" Nagaia vihjaisi. "Älä heitä kaunista naista hukkaan", hän vinkkasi ja iski silmäänsä. "Voi olla, että et löydä mistään Mayn kaltaista naista, jos nyt hylkäät hänet".


"En ole vielä kertonut hänelle, en tiedä tahtooko hän tulla mukaani. Pelkään, että hän ei tahdo.."
"Kysy ihmeessä, senkin pönttö! Totta kai hän haluaa, etkö ole älynnyt, että hän on hiusrajaansa myöten rakastunut sinuun!" Nagaia huudahti ja lähti huoneesta huudellen samalla Mayn nimeä. "Osakalla on asiaa sinulle", hän ilmoitti kun näki Mayn kipittävän portaita alas.


May tuli huoneeseen kohotellen kulmiaan. Mikä oli niin tärkeää, että hänen ripsentaivutusoperaationsa piti keskeyttää?
Osaka pyöritteli käsiään hermostuneena. Huoneessa oli aivan hiljaista, kumpikaan ei sanonut sanaakaan.


Hetken kuluttua May avasi suunsa. "Nagaia sanoi, että sinulla on jotain asiaa", hän sanoi naurua äänessään. Ilmeisesti Osakasta piti lypsää kaikki tiedot, jotka halusi. "Ja ymmärsin, että se liittyi jotenkin perijävalintaan".


"Niinnojoo, isä soitti. Hän sanoi, että minä perin", Osaka hönkäisi nopeasti heiluttaen käsiään. "Minun pitää lähteä mahdollisimman pian heidän luokseen. Siis muuttaa asumaan sinne".


"Voi, sehän on mahtavaa! Olen niin iloinen puolestasi. Koska lähdet?" May kysyi outo sävy äänessään. Hän ei ollut uskonut, että Osaka lähtisi niin pian... Ilman häntä.
"Lähden ihan kohta, mutta ensin ta-tahdon tietää, että t-t-tuletko mu-mukaani? Muutatko k-k-ka-kanssani vanhempieni luo?" Osaka änkytti katsoen Mayta silmiin arasti.


May säpsähti ja tunsi kyyneleiden vyöryvän silmiinsä. "Tietysti tulen! Tietysti! Ihanaa kun pyysit!" hän iloitsi ja loikkasi Osakan kaulaan. Myös Osakan silmät kostuivat, kun hän hetken päästä laski Mayn maahan. "Menen soittamaan taksin", hän sanoi pyyhkien silmiään.


Muutaman minuutin kuluttua Osaka kiskoi ylleen hailakan valkoisen hupparin ja rumat mustat farkut, auttoi Mayta löytämään itselleen jonkinlaiset aikuisvaatteet ja meni pihalle odottamaan taksia.


Osakan perässä pihalle tuli May, joka oli vetäissyt ylleen tylsän, mustan paidan ja valkopinkit urheiluhousut.


Parinkymmenen minuutin ajomatkan jälkeen taksi jätti Osakan ja Mayn Greenhillien talon pihaan. Siinä postilaatikolla seistessään Osaka keräsi kaiken rohkeutensa ja moiskautti ensisuudelmansa Mayn huulille. Suudelman jälkeen molemmat punastelivat hiukan, ja punan laskeuduttua he lähtivät käsi kädessä kohti ulko-ovea. Sisään päästyään he vaihtoivat vaatteensa sopivampiin ja suutelivat uudelleen, tällä kertaa hieman varmemmin.


Ennen kuin kukaan oli ehtinyt sanoa sanaakaan, Osaka polvistui Mayn eteen ja kosi tätä Kioton seisoessa vieressä ihmeissään. May tietysti suostui ilomielin tuijottaen lumoutuneena Osakan hankkimaa kultaista sormusta.
Älkää välittäkö leijuvista punaisista sydämistä, ensisuudelman jälkeen tuli pienoinen bugi -.-" Onneksi kuitenkin korjaantui pelehtimällä : DD


Kosimisjupakan jälkeen Impi ja Kioto istuttivat nuorenparin pöydän ääreen uteliaina kuulemaan osakuntatalon uusimmista käänteistä. Niitä ei järin paljoa ollut, sillä Nagaian ja Orvillen kihlautuminen oli viimeisin suuri tapahtuma, ja siitäkin Nagaia oli ehtinyt soittaa jo monta kertaa. May kuitenkin kertoi ilomielin juttuja lehtoreista ja häiriköivistä lehmistä, vaikka ne eivät kovin tärkeitä olleetkaan.


Kului miltei yli tunti, ennen kuin Impi lopetti Mayn tenttaamisen ja päästi Mayn ja Osakan viettämään kahdenkeskistä aikaa. Ja kyllähän sen tietää, minne nuorenparin askeleet veivät...


"Oliko äiti mielestäsi liian utelias ja tunkeileva? Usko pois, hän kyllä rauhoittuu kunhan oppii tuntemaan sinut. Hän vain sattuu olemaan tuollainen tiedonhaluinen", Osaka pahoitteli hymyillen vaisusti. May tarttui Osakan käteen. "Ei se mitään, oma äitini on vielä pahempi", hän naurahti ja silitti Osakan sormia.


"Voin kyllä sanoa äidille, että hillitsee hieman.." Osaka oli sanomassa, mutta May sulki hänen suunsa suudelmalla. "Ei sinun tarvitse. Sanottaisiinko niin, että uteluihin vastailu on pieni hinta sinusta", hän kuiskasi.
Njooh, tiedämme mitä tästä seuraa. Mennään alakertaan, jooko..?


Impi ja Kioto olivat jääneet vielä keittiöön keskustelemaan.
"May vaikutti oikein mukavalta tytöltä, kyllä Osaka on löytänyt oikean helmen itselleen. Ja niin kaunis", Kioto ylisti. "Siis miltei yhtä kaunis kuin sinä!" hän lisäsi Immen luodessa happaman katseen häneen.


"Voi Kioto, sinä se osaat olla niin kultainen!" Impi huokasi kun Kioto lähetti hänelle lentosuukon. Kioto naurahti ja nousi ylös. "Taidankin tästä mennä korjaamaan suihkua, siitä ei aamulla tullut vettä kunnolla", hän sanoi, suukotti nopeasti Impeä ja lähti etsimään työkalupakkiaan.


Yläkerran puolella Osaka oli älynnyt, että jos May nyt tulisi raskaaksi, niin lapsen sukunimeksi tulisi Acker. Sitä hän ei halunnut, joten hän kaivoi edellistä sormustakin hienomman sormuksen taskustaan.
"May Acker, tuletko sinä virallisesti minun vaimokseni?"


Mayn mieleen ei tullutkaan kieltäytyä. Hän oli itse asiassa ehtinyt varautua tähän, ja hankkia sormuksen.


Saanen esitellä; Greenhillien suvun ihka ensimmäinen, aito perijäpariskunta.


Päivät kuluivat, Impi ja Kioto kävivät töissä ja May sekä Osaka vain elivät siivellä. Eräänä aamuna Osaka päätti, että se peli ei vetele; hän etsi töitä. Ja sattui jopa löytämään niitä elämäntoiveensa alalta; hän pääsi taskuvarkaaksi.
Osaka on muuten perinyt yllättävän paljon Kioton geenejä; hänkin viihtyy oikein hyvin alusvaatteisillaan.


Onnellisena elämänsä ensimmäisestö työpaikasta Osaka intoutui soittamaan pianoa, ja pian hän huomasi sen olevan erittäin mukavaa. Poika on selvästi tullut vanhempiinsa; he molemmat ovat kiinnostuneita musiikista ja tanssista.


Pianonsoittosession keskeytti lumisade, jota Osakan oli aivan pakko mennä tiirailemaan. Hän ei muistanutkaan, milloin oli viimeksi nähnyt lunta.


May oli löytänyt kokkaamisesta oman elämänsä valon. Hän luki vain reseptikirjoja, katsoi vain kokkiohjelmia ja surffaili vain kokkaussivuilla. Ikävä kyllä hänen ruoanlaittotaitonsa eivät olleet hääppöiset, joten perheen yleisen turvallisuuden kannalta oli paras, että joku muu huolehti sapuskoiden laittamisesta.


Muutaman kerran Mayn lukuhetket keskeytyivät pahoinvointiin ja hän joutui juoksemaan pää kolmantena jalkana pöntön ääreen.


"Huh, Kioto, tuliko sinulle jotain oireita niistä kakkukokeiluistani, vai laitoinko taikinaan vahingossa jotain joka allergisoi vain minua?", May kysyi suihkua korjailevalta Kiotolta kummastellen outoa oloaan.


Kioto pudisti päätään. "En minä ole huomannut mitään outoa, mutta vatsani nyt sattuukin olemaan terästä. Oi niitä aikoja, kun elin pelkällä purkkimuonalla, kyllä sellaisessa mylläkässä tulee mahasta kestävä. Kysy Immeltä, jos kakkusissa oli jotain vikaa niin hän kyllä huomasi".


Osaka oli juuri sopivasti laittanut perheelle välipalaksi hampurilaisia.
"Tuliko teille vatsanvääntelyä niistä minun kakuistani? Itse olen ollut hieman huonovointinen, enkä löydä sille mitään muuta järkevää selitystä kuin pilaantunut ruoka", May kysäisi Osakalta ja Immeltä.


Impi katsahti Mayta. "Ei, minä en ainakaan ole voinut pahoin. Mielestäni kakkusi olivat oikein maittavia", hän hymyili. Osaka pudisteli päätään, hänenkin mielestään kakut olivat hyviä eikä niissä ollut mitään vikaa.
"Kai minä sitten laitoin taikinaan jotain josta saan allergisen reaktion", May huokaisi.


Miesten lähdettyä taas omiin töihinsä Impi pyysi Mayta jäämään vielä hetkeksi juttelemaan.
"Kuules tyttö, sinä olet raskaana", hän paukautti, kun oli varma että miehet eivät olleet kuulemassa. May hätkähti. "Ei se ole mahdollista! En minä.. Ei me... Ei voi olla!" hän huudahti.


Impi yritti rauhoitella Mayta. "Ei siinä ole mitään väärää, ja se on aivan normaalia. Tiedän, että se voi tuntua vaikealta nyt, mutta kyllä se siitä. Osaka on varmasti loistava isä", hän sanoi rauhallisella äänensävyllä. "Etkä sinäkään mikään huono äiti kyllä ole", hän jatkoi.
"En minä ole vielä valmis, en vielä", May sopotti kyyneleet silmissään.


"Sikäli kun näen, niin sinulla on vielä reilusti aikaa valmistautua. Mutta minä pyydän, pidäthän lapsen. Sitä Osakakin varmasti haluaa", Impi kuiskasi nopeasti kuullessaan oven käyvän ja Kioton tulevan sisään.


Kioto oli pihatöitä tehdessään saanut loistavan idean; hän oli päättänyt kirjoittaa romaanin Paavo-Yrjänän avaruusmatkasta. Hän oli varma, että kirjasta tulisi bestseller alta aikayksikön ja hänestä tulisi kaikkien tuntema julkkis.


Impi vain naureskeli miehensä hassulle kirjailijaidealle. Hänkin oli saanut idean, joka ei kuitenkaan liittynyt mitenkään kirjoihin. Hänen ideansa oli eläkkeelle jääminen. Rahatilanne oli jo niin hyvä, että sillä pärjäisi oikein pitkään vaikka kukaan ei kävisi töissä.


"Eläkeläisillä on oltava eläkeläisten puuhat", Impi ajatteli ja päätti saman tien ryhtyä tekemään savitöitä. Se oli askarteluliikkeen myyjän mukaan nyt muodissa, joten miksipäs ei?


Immen eläkkeellejäännistä Kiotokin sai kannusteen jäädä itsekin eläkkeelle. Hän oli päättänyt ruveta kirjailijan lisäksi myös elokuvakriitikoksi, eikä hän olisi millään ehtinyt käydä töissä ja katsoa viittä kahden tunnin elokuvaa päivittäin.


Eräänä iltana Kioto oli saanut Osakan elokuvakaverikseen. Elokuva oli kertonut taidemaalarista, joka unohti maalata poikansa muotokuvan ja unohduksen vuoksi poika oli luullut että maalari ei rakastanut häntä, ja pettyneenä ja masentuneena poika oli hirttäytynyt. "Ai niin! Tuli tuosta elokuvasta mieleeni, melkein ehdin jo unohtaa. Minunhan täytyy maalata sinusta muotokuva, kun sinä kerran olet perijä. Nousehan seisomaan ja tule malliksi", Kioto komensi ja ohjasi Osakan maalaustelineen vierelle.


Osaka ehti seistä paikoillaan puoli tuntia, ennen kuin Kioto sai kankaalle yhtäkään siveltimenvetoa. "Isä, eiköhän se väri ole jo aika hyvin sekoitettu?" hän kysyi kun kyllästyi seisoskeluun. Kioto hätkähti, katsahti väripalettia kädessään ja totesi nauraen: "Oho, onhan se".


Mayn keittiökokeilut aiheuttivat paljon vaivaa Immelle, joka joutui aina siivoamaan Mayn sotkut. Impi tiesi, että May kyllä itse siivoaisi ellei jo pelkkä kokkaaminen imisi hänestä kaikkia voimia. May väsyi kohtuuttoman helposti, ja se vahvisti Immen aavistusta siitä että nuorirouva oli raskaana.


Iltapäiväunillaan May näki usein painajaisia lapsihelvetistä, jossa Impi ja Kioto olivat kuolleet, Osaka jättänyt hänet ja viisitoista vauvaa eikä May tiennyt mitä tehdä itkevien ja haisevien lasten kanssa. Yleensä May heräsi omaan huutoonsa.
Painajaisista huolimatta May oli päättänyt pitää vauvan, jos sellaista ylipäänsä oli edes tulossa.


Päivät kuluivat; May kokkaili ja nukkui, Impi siivosi Mayn jälkiä, Osaka kävi töissään ja Kioto jatkoi maalaamista ja värkkäilyä. Eräänä päivänä Kioto kutsuttiin jäseneksi johonkin värkkäilyseuraan, joka ei kiinnostanut Kiotoa niin paljon, että hän olisi lähtenyt mukaan.


Aikansa maalattuaan Kioto sai Osakan muotokuvan valmiiksi. Mayn ja Immen henkäilyt olivat ihailevia, mutta Osaka vain tuijotti maalausta hassu ilme naamallaan.
"Oletko varma, että minulla on noin paksut huulet? Noin lommot posket? Onhan tuo ihan hyvä, mutta mielestäni olen paljon komeampi".


May oli alkanut epäillä Immen aavistusten todenperäisyyttä. Jos hän olisi raskaana, eikö hänellä pitäisi jo olla iso maha? Myös painajaiset olivat vähentyneet, kun hän ei enää ajatellut mahdollista raskautta jota tuskin oli.


Mayn mennessä vaihtamaan arkiasun ylleen hän törmäsi Impeen, joka jälleen kerran oli uppoutunut savitöiden maailmaan.
"Hei unikeko, nukuitko hyvin?" Impi kysyi. "Ainakin nukuit kauan, joten oletan, että painajaisia ei ollut", hän naurahti vielä perään. May hymähti. "Painajaisia ei ole ollut pariin päivään, ehkä ne loppuivat kokonaan".


"Jos kiinnostukseni tätä futispelia kohtaan mitattaisiin kilometrin mittakaavalla, kiinnostukseni olisi tällainen", May valitti näyttäen samalla käsillään noin kahdenkymmenen sentin mittaista väliä.
Kumpikaan perheen miehistä ei reagoinut mitenkään valitukseen, päin vastoin, he vain kommentoivat kovempaan ääneen tuomarin mokia.


Kymmenen minuutin kuluttua oli mainoskatkon paikka. "Kulta, sanoit kai jotain jossain vaiheessa? Muistaakseni jostain juoksemastasi lenkistä, kilometrikö se oli?" Osaka kysyi kiinnostuneena. "Ei mitään enää, unohda", May tuhahti.
"May, viitsisitkö käydä laittamassa meille parit kinkkuvoileivät?" Kioto pyysi käskevällä äänensävyllä huomattuaan, että sohvalla oli kehittymässä pieni perheriidan poikanen.


"Voi luoja teidän kanssanne, laittakaa itse omat leipänne! Minä menen nukkumaan!" May ärjäisi vihaisena miehien tunteettomuudesta. Eivätkö he yhtään välittäneet muiden mielipiteistä? Hän oli kuitenkin Osakan vaimo eikä mikään kotiapulainen!


Aikaisin seuraavana aamuna - tai oikeastaan aamuyöllä - May tunsi kummaa poltetta mahassaan makoillessaan sängyllään. Hän nousi hämmästyneenä ylös ja huomasi mahansa pompahtaneen. Aluksi hän oli kauhuissaan, sillä hän todella oli raskaana, mutta parin sekunnin kuluttua hän myhäili tyytyväisenä silitellen mahaansa.


"Vai sinä se siellä olet minun sapuskani syönyt ja uneni nukkunut", May puheli itsekseen ja taputti kumpua vatsassaan. "Mennäänpäs tapaamaan isiä, ukkia ja mummia".


May meni alakertaan ja löysi Osakan, Immen ja Kioton olohuoneesta. Näiden päät kääntyvät kuin narusta vetäistyinä, kun May astui huoneeseen kirkuvan aniliininpunaisessa yöpaidassaan.


"Huomaattekos, että minä olen muuttunut", May kysyi ja pyörähteli muiden edessä.
"Minun mielestäni sinä olet yhtä veistoksellinen kuin aina ennenkin", Osaka sanoi ihmetellen Mayn outoa käytöstä.


"Kiitos vain kehuista, rakas, mutta veistokseen on tullut pieni kumpu. Olen nimittäin raskaana!" May huudahti ja taputti käsiään yhteen.
"Siis odotatko veistost.... lasta?" Osaka kysyi silmät hämmästyksestä ammollaan.
"Kyllä hän on", Impi myhäili Osakan vierestä tietäväinen hymy huulillaan.


"Tämähän on kuin vanhanajan elokuvissa, nainen on ollut miltei koko ajan raskaana eikä kukaan aavistanut mitään!" Impi henkäisi ja käski saman tien Kioton kaivaa esiin niitä vanhoja Kauno Talon tähdittämiä romanttisia elokuvia.


"Isin pikku palleroinen, isi täällä duudelinuudelipiupaupou"
"Öhm, Osaka, vanhempasi eivät näe telkkaria..."

"Paa-paa-PÖÖ! Isin pikku poika, isi on varma että sinä olet isin pikku poika", Osaka sössötti ja ilveili mahalle. May naureskeli Osakan hassulle käytökselle ja totesi, että ei lapsi varmaan vielä nähnyt isänsä ilveilyjä.
"Ja sitäpaitsi se on varmasti tyttö. Minulla on sellainen tunne", May kommentoi vielä Osakan sukupuoliveikkauksia.

Tähän loppuun sitten tuleekin taloesittely, jonka sain viimeinkin tehtyä.


Tästä näkyy talon julkisivu, en saanut takapihasta kunnon kuvaa. Mutta ei siellä ole kuin pari multalänttiä ja muutama hedelmäpuu. Ja myös lopun pihan näette kyllä osien kuvista (:


Krhm, talon portti on joskus hyvin erikoinen ja sillä on jotain romanttisia tunteita muita aidan osia kohtaan.


Itse taloesittelyyn: Tältä näyttää maailma kun astuu etuovesta sisään. Äärioikealla on olohuone, sen viereinen pieni ovi vie lastenhuoneeseen, sitten on rappuset yläkertaan ja oviaukko keittiöön. Vasemmalla on vielä ovet käsityöhuoneeseen ja vessaan.


Nyt katselemme aulaa keittiön ovelta. Ihan oikealla on pieni syvennys, jossa on ovi vessaan, puhelimen vieressä sinne käsityöhuoneeseen ja kuntopyörän lähistöllä on olkkarin oviaukko.


Tästä näkyy vielä kunnolla tuonne käsityöhuone-vessanurkkaukseen.



Itse käsityöhuone on pieni ja simppeli; siellä on vain savityömasiina, ompelukone, pari lamppua ja naulakko.


Alakerran vessa on ihan perusvessa, ei mitään krumeluureja.


Keittiö on tällainen. Ei mitään spesiaalia.


Lastenhuoneesta tehtiin tällainen "sukupuoleton", siellä voi asustaa joko tyttö taikka poika.



Olohuone on tämän näköinen.
Älkää välittäkö Maysta, hän ei vielä näissä kuvissa ole raskaana.


Alakerran pohjapiirustus. Seuraavaksi kiivetään portaat ylös.


Portaiden yläpäässä näkymä on tällainen. Tuon patsaan vieressä on ovi parvekkeelle, pianon oikealla puolella vessaan (josta muuten unohdin ottaa kuvan) ja tuo viimeinen ovi vie ylimääräiseen makuuhuoneeseen. Vasemmalla näkyviä tikkaita myöten pääsee kattotasanteelle tiirailemaan tähtiä.


Pianon luota maailma on tämmöinen. Vasemmanpuoleisesta ovesta pääsee Immen ja Kioton makkariin, oikeanpuoleisesta Mayn ja Osakan.


Parvekkeen ovelta näkyy paremmin tuo ylimääräinen makuuhuone, jota vilkaisemme seuraavaksi.



Tältä se näyttää. Sisustettu simppelisti valkoisella ja mustalla. Alemmassa kuvassa tuo musta on ikkunaverhoa, ignoratkaa se.


Sitten Immen ja Kioton makuuhuoneeseen.


Ja viimeisenä Osakan ja Mayn luukku.


Sokerina pohjalla on tietysti pohjapiirustus.

Vaan ei tämä tähän vielä loppunut - pari kuvaa vielä.


Greenhillien pihamaalle nimittäin saapui tämä veikeä hahmo. Ihmettelin suuresti että miksi, sillä pihalla ei ole lumiukkoa eikä kalaa, mutta...


...tipua kiehtoi linnunpelätti. Ensin pingu selitti vaiteliaalle ystävälleen limonadista.


Ja seuraavana höyryävän kuumasta keitosta. Pitäisiköhän kaverille tarjota jotain syötävää?
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Siinä sitä oli taas kirjoitusurakkaa kerrakseen. Kuvia oli muistaakseni aika tarkalleen 90, joista 20 taloesittelyä. Ensi osassa sitten onkin lapsosten aika, ja kenties siinä nähdään jotain muutakin ::) En ole vielä kerennyt pelaamaan paljon ollenkaan, mutta uskallan lupailla osaa ensi viikonlopuksi.

Kommenttia tulemaan (: