Pingpong!
Uusi annos Greenhillejä on juuri saapunut luosenne. Tässäkin osassa meni ihan liian kauan, mutta se johtui puhtaasti kiireistä (seli seli). Oli ties mitä isoskoulutusta ja kymppisynttäreitä, tukioppilashommia sun muuta.
Sehän minun piti sanoa, että poistin ladattuni (toki latasin sitten tärkeimpiä juttuja takaisin) ja sen vuoksi ainakin Briannan silmät ovat joissain paikoissa oudon näköiset. Seuraavassa osassa ongelmaa ei kuitenkaan ole.
Joku kyseli edellisen osan kommenteissa Geminin ihosta, se löytyypi E-studiosta ^__^ Laitoin linkin nyt myös tuonne linkkiboksiin.

Noniin, eipä muuta kuin lukemaan~
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨


Uhm, nolottaa myöntää tämä, mutta...
...Greenhilleillä on taas uusi talo. Poistin kaikki ladattuni (ihan tarkoituksella siis), sillä kone alkoi tökkiä aika pahasti noin viidentuhannen ladatun tiedoston vuoksi.
Latasin tietysti joitain välttämättömiä ja vähemmän välttämättömiä tavaroita sun muuta takaisin, mutta en kaikkea. Siksipä vanhasta talosta tuli aika kummallisen näköinen, joten tulin siihen tulokseen, että helpoimmalla pääsen, kun rakennan uuden kämpän.
Toinen syy uuteen taloon on se, että se edellinen oli liian pieni. Sitä rakentaessani en ottanut huomioon, että Brianna ja Geminikin kasvavat joskus isommiksi, ja tarvitsevat kumpikin oman huoneen.
Mutta niin, itse tarinaan.


Kioton kuolema sai Osakan ajattelemaan. Hän ei ollut aiemmin ymmärtänyt, kuinka kallisarvoinen hänen isänsä oli hänelle ollut, ja kuinka tuskaista oli menettää joku rakastamansa henkilö.
Muillekaan perheen pään kuolema ei ollut helppo kokemus, vaan jokainen talouden henkilö suri Viikatemiehen mukaan lähtenyttä Kiotoa.


"Isä... Miksi sinä jätit minut? Miksi jätit meidät kaikki?!" Osaka parkui isänsä haudan edessä. Hän vihasi ja rakasti isäänsä yhtä aikaa, eikä osannut sanoa kumpi tunteista oli voimakkaampi. Vihasi siksi, kun Kioto julmasti ja surematta jätti perheensä, ja rakasti siksi, kun Kioto oli ollut läsnä hänen elämässään jo monta monituista vuotta.
Itkevä Osaka nyyhkäisi ja potkaisi isänsä hautakiveä, mutta lyhistyi saman maahan polvilleen.


Impi oli muuttunut hiljaiseksi ja syrjäänvetäytyväksi miehensä kuoleman jälkeen. Osakasta tuntui, että Impi oli masentunut, mutta hän ei maininnut siitä kenellekään mitään. Miksi suotta huolestuttaa muita, kun huolia oli koko perheellä jo tarpeeksi?


"Äiti... Miten sinä jakselet..?" Osaka kysyi varovasti istuen Immen viereen sohvalle. Impi havahtui mietteistään ja katsoi poikaansa silmiin. "No tuota..."


"Tiedäthän sinä, että tämä on raskasta. Todella raskasta. Kaipaan Kiotoa päivät ja yöt. Kaipaan häntä laittaessani ruokaa, kaipaan häntä mennessäni nukkumaan. Tuntuu, että en voi elää ilman häntä", Impi sanoi hiljaa ja painoi katseensa maahan. Hänen hartiansa alkoivat nytkähdellä, ja hänen suustaan pääsi hiljainen kuiskaus: "Rakastin häntä niin paljon, enkä kuitenkaan koskaan kertonut sitä hänelle".


Osaka otti Immen käden käteensä ja puristi sitä hellästi. Hän kuitenkin säikähti käden kylmyyttä ja haurautta, ja irrotti siitä nopeasti.
"Kyllä isä tiesi, että sinä rakastat häntä. Ja hän tietää myös sen, että et ikinä lakkaa rakastamasta. Olen varma, että hän rakasti sinua yhtä paljon kuin sinä häntä. Rakastaa edelleen", Osaka sanoi lempeästi. "Älä sure enää, hän ei halua että suret", hän jatkoi ja nosti Immen leukaa.


"Osaka kulta, minä tiedän sen. Mutta minun on niin vaikea olla ilman häntä! Sinä et voi ymmärtää sitä, sillä et ole menettänyt sitä henkilöä, jota rakastat eniten maailmassa!" Impi nyyhkäisi kovaäänisesti ja purskahti itkuun. Osaka oli aikeissa sanoa jotain lohduttavaa, mutta sulki suunsa.
"Minä vain pahennan tilannetta vatvomalla asiaa", hän ajatteli ja nousi sohvalta.
"Voin laittaa tänään ruoan. Lepää sinä vain".


Brenda jatkoi Kioton kuolemasta huolimatta Briannan kiusaamista. Koska suora haukkuminen ja morkkaaminen ei enää toiminut, hän oli vaihtanut taktiikkaansa. Nyt hän levitteli Briannasta häijyjä juoruja ja perättömiä huhuja.


"Oletkos kuullut, että Brianna on pihkassa siihen Pelkosen Orlandoon? Eikö olekin ihan tyhmää!" Brenda supatti Geminin korvaan. Gemini katsoi siskoaan silmät suurina. "Ihanko totta?" hän henkäisi ja katsahti nopeasti Briannaa.


"No kyllähän sen näkee! Katsopas vain huomenna koulussa, ihan varmasti ne pussailevat välitunneilla", Brenda sanoi häijysti ja alkoi hihittää. Geminikin alkoi nauraa. "Joo, olen minäkin huomannut", hän sanoi ja kikatti tekonauruaan.


"Ööh, May... Oletko huomannut, että emme ole, tuota... viettäneet kahdenkeskistä laatuaikaa pitkiin aikoihin?" Osaka kysyä päräytti eräänä aamuna. May hämmästyi.
"Minun mielestäni meidän rakkauselämämme voi aivan hyvin", hän totesi kysyvällä äänellä vilkaisten samalla Osakaa.


Osaka huokaisi. "Niin, henkisellä tasolla. Mutta minä kaipaan myös jotain fyysistä kontaktia, en pelkkää mentaalista rakkautta!" hän puuskahti vihaisesti. Mayn suu loksahti auki, ja hän änkytti jotain epämääräistä.
"Tarkoitat siis, että me emme vehtaa tarpeeksi usein?! Ja minähän en ole mikään tyhjäpäinen objekti, jota sinä saat ryskyttää silloin kun huvittaa! Anteeksi vain, mutta minulla on nyt muutakin tekemistä kuin vatvoa tyhjänpäiväisiä asioita tuollaisen sian kanssa!" Hän huusi vihaisesti toettuaan järkytyksestään ja nousi ylös.
"Niin muuten, Brendalla on tänään syntymäpäivä, mutta tuskin se sinua kiinnostaa. Sinua kiinnostaa vain vaakamambo".


Totta tosiaan, Brendan syntymäpäivä koitti äkkiä. Aika oli kulunut nopeasti, Osakan mielestä jopa liian nopeasti. Hänen esikoisensa oli tulossa teini-ikään ja kenties lähdössä yliopistoon. Osaka toivoi, että aika pysähtyisi ja asiat pysyisivät hetken ajan ennallaan. Kuitenkan hän ei voinut olla hymyilemättä, kun hän näki Brendan hymyilevän kakun ääressä koko perheen ollessa koolla.


Brendan hymy kääntyi kuitenkin nopeasti itkuksi, sillä jo tutuksi tullut kylmä henkäys pyyhkäisi huoneen lävitse, ja keittiöön ilmestyi mustaan kaapuun pukeutunut kummajainen.
"Vihdoinkin sinä tulit!" Impi huudahti onnellisena muiden itkiessä vieressä. Viikatemies hymyili kammottavaa hymyään ja tarjosi Immelle drinkin.


Aivan liian nopeasti Impi alkoi muuttua läpinäkyväksi, ja lopulta kokonaan näkymättömäksi. Viikatemies katosi savuna ilmaan kolkkoa nauruaan nauraen.


Brenda oli poissa tolaltaan. Ilon juhla oli muuttunut suruksi ja menetyksen tuskaksi.
"Miksi... Miksi aina meidän perhe?" Brenda nyyhkytti. Osaka meni halaamaan tytärtään.
"Kyllä tämä tästä. Puhalla nyt kynttiläsi, ei jäädä suremaan liikaa".


Brenda puhalsi kynttilänsä ja kasvoi teiniksi. Tytöstä tuli oikein nätti ja näpsäkkä tapaus, jolle arpa soi romantiikkatavoitteen. Mieltymyksiksi valikoituivat punaiset hiukset ja silmälasit, kun taas työttömät simit eivät ole Brendan mieleen. Elämäntoive on pelehtiä 20 eri simin kanssa.


Muutama päivä meni kuin unessa. Koko perhe suri Immen poismenoa. Vasta jonkin ajan kuluttua talossa alettiin tottua ajatukseen, että vanhukset olivat lähteneet pikselitaivaaseen.
Brenda hyödynsi vanhempiensa shokkitilaa ja puijasi näiltä luvan blondata hiuksensa. Blondauksen lisäksi Brenda vaihtoi villapuseroasunsa säpäkkään paitamekkoon ja ärhäkän vihreisiin saappaisiin.


Brendasta oli yläasteella tullut yksi koulun suosituimmista tytöistä, eikä se ollut mikään ihme. Tyttöhän on nätti kuin mikä! Omasta mielestäni hän muistuttaa aika paljon Osakan siskoa, Tokyota.


"Hei mutsi, tänään olis menoa taas, bileet yhdellä frendillä. Eihän oo mitään sanomista?" Brenda kysäisi ollessaan taas kerran lähdössä bailamaan. May huokaisi.
"No tuota... Ajattelin kyllä, että olisimme voineet katsoa jotain kivoja elokuvia yhdessä. Kävin päivällä Simkuunissa, vuokrasin Sateen tuoman ja Tatinacin.."
"Hei haloo, tänään on perjantai. Katotaan ne leffat joskus myöhemmin, tänään on ihan pakko päästä baanalle!"


Mayn suupielet valahtivat. Hän oli kaavaillut iltaa äiti-tytär illaksi, hän olisi halunnut kuulla Brendan kuulumisia.
"No hyvä on, katsotaan ne elokuvat vaikka huomenna. Muista olla varovainen, ja käyttäydy kunnolla. Eikä mitään viinahommia sitten!"


"Okei, joo joo. Tuun sitten joskus kotiin" Brenda sanoi lyhyesti ja juoski vessaan korjailemaan meikkiään. Hän naureskeli mielessään äitinsä tyhmyydelle.
"Pah, että bileet frendin luona! Never, semmoisia juntteja kaikki... Stadi kutsuu!" hän ajatteli ja hymyili peilikuvalleen.


Vielä kyytiä odotellessaan Brenda tarkisti, että hampaidenkoloissa ei ollut mitään ylimääräistä.
"Vitsi chiku, sä oot hot!" hän sanoi peilille ja pörrötti hiuksiaan. Jonkin ajan kuluttua taksin valot näkyivät tiellä, ja Brenda laittoi peilin taskuunsa.


Illan alkajaisiksi Brenda suuntasi Onnenkantamoiseen. Joku lyttynenäinen tyttö yritti tunkea hänen seuraansa, mutta töykeästi Brenda sysäsi tytön kauemmas ja sanoi olevansa kiireinen.
"Sori vaa, kamu, mutta mulla ei oo nyt aikaa".


Odotellessaan varteenotettavia poikaystäväehdokkaita Brenda päätti hieman lauleskella. Hän tiesi omistavansa kauniin lauluäänen, ja monet päät kääntyivät karaokesettiä kohti, kun hän avasi suunsa ja lauloi.


Paikka pysyi tyhjänä, vaikka kello kävi. Brenda pohti jatkoa, ja päätös siirtymisestä toiseen yökerhoon varmistui, kun eräs kalvakka Kreivitär asteli Onnenkantamoisen ovista sisään hihaansa jyrsien.


Seuraavaksi Brenda siirtyi johonkin diskontapaiseen, jonka nimeä hän ei jaksanut painaa mieleensä. Paikkaan meneminen todella kannatti, sillä ovesta asteli sisään heti tämä monessa LC:ssä nähty komistus, jonka kimppuun Brenda päätti hyökätä.


Nähtyään komistuksen suuntaavan ulos, Brenda säntäsi perään.
"Hei, komistus..." hän sanoi viettelevällä äänensävyllä kävellessää kohti miestä. Miehen kasvoille muodostui outo hymy, kun hän huomasi Brendan.
"No mutta iltaa, nuori neiti".


Mies sanoi nimekseen Mylus. Brenda esitteli itsensä Miaksi. Sen verran älliä hänellä oli, että hän ei kertonut tuikituntemattomalle miehelle oikeaa nimeään, saati sitten sukunimeään.
Mylus vaikutti kuitenkin ihan mukavalta mieheltä. Hän nauroi Brendan vitseille oikeaan aikaan, vaikka ne eivät Brendan mielestä kovin hyviä olleetkaan.


"Onko kukaan koskaan sanonut sulle, että sulla on todella kivat lasit", Brenda kehaisi. Hänestä tuntui, että juttu ei edennyt vitsejä kertomalla hänen haluamalleen asteelle, joten oli aika ottaa kovemmat keinot käyttöön.
Mylus sipaisi lasiensa sankaa, hymyili ja sanoi: "No, kyllä niitä on joku aina joskus kehaissut, mutta sinun suustasi se kuulostaa erittäin imartelevalta.."


"Voi Mylus, olet takuulla mukavin mies jonka olen koskaan tavannut!" Brenda henkäisi ja silitti Mylusin poskea. Mielessään hän lisäsi lauseeseen "Niistä muutamasta miehestä, joiden kanssa olen tähän mennessä jutellut". Mylus tarttui hellästi Brendan käteen ja veti tyttöä lähemmäs itseään.
"Tiedän, että olet aivan liian nuori minulle, mutta minun on pakko tehdä tämä. En voi enää hillitä itseäni!" mies kähisi Brendan korvaan.


Siinä samassa Mylus painoi huulensa Brendan huulille. Brendan mahalaukku heitti kuperkeikkaa ja ohimoissa jyskytti. Samalla hän myhäili ajatuksissaan, ja päätti alkaa pitää kirjaa iskemistään miehistä.


Suudelma venähti pitkäksi, ja vielä sen jälkeen Mylus veti Brendan lähelleen ja halasi tätä pitkään.
"Kultaseni, valitettavasti minun täytyy nyt mennä. Huomenna on töitä, mutta toivon että voimme tavata toistekin. Tehtäisiin yhdessä jotain kivaa..." Mylus sanoi flirttaillen ja silitti Brendan kättä.
(Tässä vaiheessa koneeni pimahti ja tilttasi, eli kaikki mikä tapahtui Onnenkantamoisesta lähtemisen jälkeen pyyhkiytyi pois, Mylusta myöten. Emme siis luultavasti tapaa häntä enää).


Aamunkoitteessa diskon ovet sulkeutuivat. Brenda päätti lähteä pohjoiseen puistokeskukseen etsimään uutta uhria, ja sellainen löytyikin melkein heti. Rikkaan näköinen, konkkanokkainen herra ei ollut ehkä Brendan unelmien prinssi, mutta paremman puutteessa herra kelpasi.


"No mutta oletkos kuullut koskaan, että näytät aivan Elvikseltä?" Brenda kysyi mieheltä flirttaavalla äänensävyllä. Tämän herran kanssa hän päätti laittaa täyden vaihteen päälle heti alussa, ettei kuluisi turhaa aikaa turhiin löpinöihin.


"Voi, olen minä. Muistutan myös kuulemma onnenpäivien Fonzieta, James Bondia, Ron Jeremyä ja George Bushia. Kieltämättä olen aikamoisen komea kaveri!" mies alkoi kehuskella. Aluksi Brenda hämmentyi, sillä hän ei ollut arvannut miehen olevan näin itserakas kaveri. Pian hän kuitenkin ymmärsi miehen olevan helppo nakki, kehumalla saisi herran taivaisiin.


"Tuo takki on aika muodikas, mistä tuollaisia saa?"
"Tämä on itsensä Siccin suunnittelema ja käsityönä tekemä, täydellinen takki sekä kesään että talveen. Mutta enhän minä huonompaa edes huolisi, parhaalle parasta. Vaikutat muuten oikein mukavalta tyypiltä, haluaisin tutustua sinuun paremmin", mies naurahti ja astui askeleen lähemmäs Brendaa.


"Voi kiitos, on mukavaa kun noin komea mies pitää minusta!" Brenda henkäisi ja kysyi, saako miestä halata. Brenda kapsahti miehen kaulaan, ja kuiski tämän korvaan kuinka komea tämä on.


"Mitäs teerenpeliä täällä pidetään, hyi teitä! Vanha mies vokottelee tuommoista tytönheitukkaa, kamalaa käytöstä!" muuan mummeli tuli rääkymään Brendalle ja miehelle. Brenda yritti puolustautua, mutta mummo jatkoi hyökkäystään.


"Tuo on epäsiveellisyyttä! Kuulitteko! EPÄSIVEELLISYYTTÄ! Ja se on rikos, hyi, hyi, hyi! Menkää kotiinne kutemaan!" mummo huusi ja hakkasi Brendaa laukullaan. Lopulta rouva malttoi lopettaa, ja hän lähti kohti puiston kioskia itsekseen jupisten.


"Olipa siinäkin rouva..." mies mutisi Brendan alkaessa hieroa hänen selkäänsä. Mummo oli mätkäissyt miestä laukullaan selkään, ja tietysti selkä oli ruksahtanut huonoon asentoon. Brenda naurahti. "Tuommoiset pitäisi teljetä pyöreään huoneeseen!" hän kikatti ja osoitti sormellaan mummoa, joka oli nyt alkanut ahdistella kioskin myyjää.


Tunnit kuluivat kuin siivillä, ja Brendan ja miehen suhde läheni. Viimein, kellon jo lähestyessä puoltayötä, oli aika alkaa jättää hyvästejä.
Brenda loikkasi miehen syliin ja suukotteli tätä ympäri kasvoja. "Voi, seurassasi on niin mukavaa! Olisi ihanaa, jos voisit joskus käydä meillä", hän kujersi ja silitti miehen poskea.


"Toki minä tulen, oikein mielelläni. Minulle sopii koska tahansa, olen tällä hetkellä pienellä lomalla töistäni", mies vastasi ja laski Brendan maahan. Brenda nappasi miehen kädet käsiinsä ja lupasi soittaa pian.


"Ehkä sitten voimme tutustua toisiimme hieman tarkemmin..." Brenda kuiskasi hiljaa kietoen kätensä miehen kaulaan. "Eikä tuo kääkkänä ole meitä häiritsemässä", hän naurahti ja suuteli nopeasti miehen poskea.
Mies sipaisi hiuksia sivuun Brendan kasvoilta, ja lupasi odottaa soittoa.


May oli Brendaa vastassa kotitalon portailla.
"Missä sinä oikein olet luurannut?! Kun annoin sinulle luvan lähteä, oletin, että tulet vielä saman vuorokauden sisällä kotiin!" hän räyhäsi vihaisena. Brendaa hävetti, mutta hän ei halunnut näyttää sitä äidilleen.
"Mi-mi-minä eksyin. Ensin en löytänyt kaverini luo, ja sitten kun löysin, nukahdin sinne ja heräsin vasta päivällä. Söin kaverin kanssa illallista, ja lähdin sen jälkeen kävelemään kotiin. Niin se meni!" Brenda heitti pienen hätävalheen.


"Kuvitteletko minun uskovan tuota! Sinä et ollut kaverisi luona, kyllä minä sen tiedän. Eräs ystävättäreni näki sinut pohjoisessa puistokeskuksessa jonkun miehen kanssa!"
Brendan valhe ei uponnut Mayhyn. May räyhäsi ja räyhäsi, kunnes lopulta määräsi Brendan kuukauden kotiarestiin.


Brendaa ei pikku kotiaresti lannistanut. Hän kiusasi Briannaa aivan kuten ennenkin, kun taas Geminin hän jätti yleensä rauhaan. Oikeastaan hän itse ei kiusannut Geminiä ollenkaan, mutta hyvin usein hän suostutteli Briannan lyömään tai mollaamaan Geminiä, vain rikkoakseen tyttöjen välisen ystävyyden.


"Brenda, älä aina jaksa kiusata minua!" Brianna jälleen kerran aneli isosiskoltaan. Brenda nauroi pilkallista naurua, ja tönäisi Briannaa.
"Älä luulekaan. Tiesitkö muuten, että Gemini puhui sinusta koulussa paskaa?" Brenda kysyi. "Et varmasti uskalla kostaa mitenkään. Olet raukkis. Eikö tuommoisia paskanpuhujia pitäisi lyödä?" hän jatkoi yllyttäen. Lopulta hän sai lietsottua Briannan raivoa niin paljon, että tyttö lähti vihaisena Geminin luo.


"Sinä senkin saastainen valehtelija! Väität aina olevasi ystäväni, vaikka oikeasti vain puhut pahaa minusta! Vihaan sinua!" Brianna meuhkasi ja tökki Geminiä. Gemini oli kauhuissaan, mitä pahaa hän oli muka tehnyt?
"Minä en ole tehnyt yhtään mitään väärää! Älä usko Brendaa, hän huijaa meitä kaikkia!" Gemini yritti puolustautua, mutta turhaan. Brianna oli liian vihainen.


May oli vihainen Osakalle, Brenda Maylle, Gemini Brendalle ja Brianna Geminille. Talo oli täynnä riitoja, joita Osaka yritti paikkailla.
"Brenda-kultaseni... Olet meille kaikille kovin tärkeä, ja siksi May oli huolissaan sinusta, kun luirusit sen vuorokauden ties missä. Ymmärräthän, sinulle olisi voinut sattua jotain kamalaa..." Osaka yritti selventää Brendalle Mayn suuttumusta.


"Mutta kun ei sattunut! Kaikki on hyvin, minä elän ja selvisin reissusta hengissä, siellä ei sattunut mitään kamalaa ja niin edelleen. Se ämmä mekasti turhasta!" Brenda kivahti ja käänsi katseensa pois.


"Ole kiltti äläkä puhu äidistäsi noin. Hän rakastaa sinua paljon, eikä halua, että sinulle tapahtuu mitään. Noin nätille tytölle voi käydä huonosti, jos hän liikkuu yksin kaupungissa öisin", Osaka sanoi rauhallisesti. Hän oli päättänyt ottaa Brendan suhteen rauhallisen linjan, sillä huutaminen toisi vain lisää ongelmia.


"Sinä olet täysi idiootti! Ei äiti minua rakasta, hän inhoaa minua", Brenda sähähti ja nousi ylös. "Ja minä muuten inhoan häntä", hän jatkoi hiljaa ja käveli huoneesta pois. Osaka jäi yksin istumaan olohuoneeseen surullisena.
"Kaikki menee pieleen", hän huokaisi ääneen ja avasi television.


Äkämystynyt Brenda meni yläkertaan polkemaan kuntopyörää.
"Tämä talo on yksi hullujenhuone! En halua asua täällä!" hän manasi ja vaihtoi pyörän vaihteen raskaammalle.


May ja Osaka olivat nykyään enää harvoin yhdessä, joten seurallinen Osaka joutui etsimään juttuseuraa muualta. Viper Valleyn postinkantaja, Aamu, vaikutti ihan mukavalta tyypiltä, ja Osakan ja Aamun juttuhetkestä oli tullut jo jokapäiväinen rutiini. Aamu jaksoi aina nauraa Osakan kannustushuutoesitykselle, ja tietysti Osaka joskus kylminä talviaamuina kutsui uuden ystävänsä kahville.


Aamu ei ollut Osakalle vain hyvä ystävä, vaan Osaka kohteli tyttöä myös postinkantajana. Tyttö toi postin aina ajallaan, eivätkä lehdet olleet rytyssä. Tästä hyvästä Osaka aina silloin tällöin pisti Aamua varten parikymmentä simoleonia jemmaan, ja antoi ne tytölle tippinä.


Vapaapäivinään Osaka kävi tanssi- ja musiikkistudio nelitahdissa. Siellä hän oli tavannut Neean, kauniin blondin, johon hän oli jollain asteella tykästynyt. Neea oli Osakan kanssa samalla aaltopituudella, toisin kuin May, joka oli nykyään aina pahalla tuulella.


"Eilen tuli musiikkikanavalla aika kiva kitaraohjelma, se soitti siinä niinku näiinn", Osaka hihkui ja soitti ilmakitaraa. Neean nauru kupli ympäri rakennusta, kun hän katseli Osakan ilmakitarashow'ta.


Neea oli hyvin ujo persoona, ja Osakan kehuessa naisen ulkonäköä tämä usein nolostui ja alkoi punastella. Osakan mielestä se oli suloista, ja usein hän mainitsikin siitä Neealle. Siitäkös Neea vasta imarreltu olikin!


"Hiuksesi ovat tänään kivat, mukavaa vaihtelua siihen nutturahärveliin", Osaka kehui saaden Neean kihertämään. "Äläs nyt, en ole tänään ehtinyt tehdä hiuksilleni mitään", hän kikatti hermostuneesti, kunnes hiljeni katsomaan Osakaa silmiin.


Osaka seisoi paikoilleen jämähtäneenä utuinen hymy kasvoillaan. Hän ei muistanut, koska oli viimeksi tuntenut näin. Siitä oli aivan liian kauan, liian pitkä aika ilman tätä outoa, puhdasta tunnetta...
Rakkauden tunnetta.


"Neea, minä... Minä pidän sinusta oikein paljon", Osaka tunnusti ja halasi Neeaa. Neea vastasi halaukseen. "Niin minäkin sinusta".
Tuntiessaan Neean vartalon lämmön Osakan mieleen nousi May. Sillä samalla sekunnilla hän irroitti otteensa Neeasta ja astui kauemmas. "Tuota, voisin hieroa hartioitasi", Osaka sanoi hätäisesti peitelläkseen outoa käytöstään.


Heti Neean käännettyä selkänsä Osaka alkoi soimata itseään. Hän, naimisissa oleva kolmen lapsen isä vikittelemässä toista naista! "Miten tässä nyt näin kävi?" Osakan päässä pyöri. "Minä tuhoan käytökselläni sen vähän, mitä avioliitostani on jäljellä!" hän ajatteli ja laski kätensä sivuille.


"Minä en haluaisi sanoa tätä, tai myöntää edes itselleni, mutta... minä taidan olla rakastunut", Osaka sanoi hiljaa ja tarttui Neean käteen. Neea hymyili.
"Tietysti. Sinulla on kaunis ja ihana vaimo, elämäsi on täydellistä", Neea vastasi kummallinen sävy äänessään. Osaka pudisti päätään, ja päästi Neean käden irti.
"Ei, Neea, ei. Olen rakastunut sinuun, vaikka en saisi. En voi vastustaa sinua", Osaka kuiskasi kyyneleet silmissään.


"Anna anteeksi", Osaka huokaisi ja suuteli varovasti Neean huulia. "En saisi sotkea sinua minun ja Mayn aviokriisiin, mutta en voi mitään tunteilleni", hän jatkoi ja astui kauemmas Neeasta. Neea hämmentyi.
"Mutta... Minä luulin, että teillä on kaikki hyvin".


"Vaan ei ole. Oli, mutta ei ole enää. Emme ole pitkiin aikoihin pystyneet puhumaan kuin aikuiset, me vain tiuskimme ja riitelemme koko ajan. Ja tiedän pahentavani tilannetta tunteillani sinua kohtaan, mutta..." Osaka sopersi itkun partaalla.
"Mutta en voi enää vastustaa sinua".


Ja niin Osaka ja Neea vaipuivat uuteen suudelmaan. Suudelmaan, joka oli pidempi kuin edellinen. Suudelmaan, joka oli rakkaudella täytetty.
Lopultakin Neea työnsi Osakaa lempeästi hieman kauemmas. "Minusta tuntuu, että sinun olisi paras mennä kotiin ajattelemaan asioita. Ehkä näet ne huomenna kirkkaammin", hän kehotti ja sipaisi Osakan poskea.


Koko ajomatkan kotiin Osaka oli ajatuksissaan. Hän myönsi itselleen, että rakasti enemmän Neeaa, mutta toisaalta hän rakasti myös Mayta. Vai... Rakastiko hän Mayta, vai rakastiko hän vain heidän avioliittoaan? Rakastiko hän Mayta vain lasten vuoksi? Tuhannet kysymykset vaivasivat Osakaa tämän kiivetessä portaat ylös nukkumaan.


Muutaman päivän kuluttua Mayn ollessa töissä Osaka soitti Neealle. Hän oli tehnyt päätöksensä. Hän ei kestänyt enää kaksoiselämää. Hän ei halunnut esittää ystävilleen, että hänen ja Mayn avioliitto oli kunnossa, vaikka niin ei ollut.
Neea lupasi tulla Greenhilleille mahdollisimman pian.


Heti Neean siluetin ilmestyttyä horisonttiin Osaka juoksi tervehtimään naista. Lämpimäksi halaukseksi tarkoitettu tervehdys muuttui pian pitkäksi suudelmaksi, joka päättyi vasta kun Osaka ei enää saanut henkeä.


Tietysti Gemini ja Brianna olivat juuri tulleet koulusta, ja he sattuivat näkemään Osakan ja Neean. Brianna pillahti heti itkuun. "Isi ei ra-ra-rakastakaan äitiä!" hän ulisi. Gemini istui vieressä ja katseli vakavasti jonkin matkan päässä juttelevaa paria.


Osaka ei ollut huomannut lasten tuloa. Hän piti Neeaa molemmista käsistä, ja katsoi tätä silmiin.
"Minä olen tehnyt päätökseni", hän sanoi hymyillen. Neea vakavoitui ja katsoi Osakaa odottavasti.
"Olen tehnyt päätökseni. Olen päättänyt, että en halua enää pitää kulisseja pystyssä. Haluan elää loppuelämäni sinun kanssasi" Osaka sanoi surullinen sävy äänessään.
"Entä May..?" Neea kysyi varovasti.
"Minä kerron hänelle tänään illalla. Kerron kaiken perin pohjin, en salaa mitään", Osaka vastasi ja veti Neean suudelmaan.


Osaka ja Neea kuhertelivat kuin vastarakastuneet. He eivät huomanneet ollenkaan Mayn tuloa, ja se teki jutusta aika likaisen.
"Sinä senkin sika!" May kiljahti heti astuttuaan autosta ulos ja nähtyään Osakan ja Neean.


"Sinä... Sinä... Apina! Samanlainen kuin muutkin Greenhillit, samanlainen kuin siskosi! Pitihän se arvata, että vika on geeneissä! Ymmärrän täysin Icaruksen vihan Nagaiaa kohtaan!" May huusi kyynelehtien läksyttäessään Osakaa.


"May, rauhoitu! Anna minä selitän!" Osaka yritti toppuutella raivoavaa vaimoaan. May ei lauhtunut, suuttui vain lisää.
"Minä vihaan sinua! Ties kuinka kauan olet pettänyt minua tuon... tuon... lumpun kanssa!"


Riita jatkui ja jatkui. Neea käänsi selkänsä riitelevälle pariskunnalle ja yritti sulkea korvansa huudoilta. Hän oli syyllinen tähän riitaan, Hän rikkoi Greenhillien perheen rauhan, vaikka olisi voinut vetäytyä ja antaa perheen elää elämäänsä.


"Jos sinä et kerran ole halukas kuuntelemaan selitystäni, häivy! Häivy, ja palaa takaisin vasta, kun olet valmis kuuntelemaan minua!" Osaka tulistui ja osoitti Maylle maantietä. "Tuo tie vie pois täältä. Mene kumpaan suuntaan tahansa, kunhan häivyt!"
May järkyttyi. Hän ei ollut uskonut Osakan ajavan häntä pois, ei hän ollut edes arvannut sellaisen vaihtoehdon olemassaoloa.


"Ala painua. Jätä minut rauhaan!" Osaka karjui, kun May ei näyttänyt lähtemisen merkkejä. "En tarkoita, että tämä olisi lopullista, mutta en jaksa enää! En ole pitkään aikaan rakastanut sinua sillä tavoin, miten rakastin sinua joskus. Ole kiltti ja ala painua!"


May laski mielessään hitaasti kymmeneen. Päästyään loppuun saakka hän veti syvään henkeä ja nosti kätensä antautumisen merkiksi.
"Hyvä on, minä menen", hän sanoi alistuneesti ja käänsi selkänsä.


Mayn lähdettyä pois päin Osaka romahti. Kyyneleet, joita hän oli pidellyt jo pitkän aikaa, pääsivät irti ja hän romahti. "Tämän ei olisi pitänyt mennä näin..." hän sopersi ennen kuin putosi maahan polvilleen itkemään.


Gemini ja Brianna olivat nähneet koko riidan. Brianna oli tytöistä herkempi, hän oli itkenyt koko ajan, kun taas Gemini oli lohduttanut siskopuoltaan parhaansa mukaan, vaikka tyttöjen suhde ei enää ollut kummoinen. Nähdessään Briannan itkevän Geminin sisällä kyti raivo ja viha. Viha Osakaa kohtaan, viha Mayta kohtaan. Ennenkaikkea viha Neeaa kohtaan. Kenelläkään, ei kenelläkään ollut oikeutta rikkoa heidän perhettään!


Osaka kokosi itsensä ja hyvästeli Neean.
"Ehkä on parempi, että lähdet. Soitan sinulle sitten, kun asiat ovat rauhoittuneet", hän sanoi ja suukotti Neeaa poskelle. Neea nyökkäsi hyväksyvästi.
"Ymmärrän täysin", hän sanoi ja sipaisi lohduttavasti Osakan poskea ennen kuin lähti kotiaan kohti.


Brenda oli ollut yläkerrassa koko episodin ajan, mutta nähtyään Neean lähtevän hän ryntäsi sättimään isäänsä.
"Senkin likainen rotta! Näetkö, mitä olet tehnyt perheellemme!? Olet tuhonnut kaiken! Sinä ja tuo sinun kantturasi pilasitte kaiken!" tyttö räyhäsi tökkien Osakaa sormellaan. Aluksi Osaka aikoi huutaa Brendalle takaisin, mutta nähtyään kyyneleet tytön silmissä hän rauhoittui, ja yritti halata tyttöä.


"Älä koske minuun! VIHAAN SINUA! Vihaan sinua ja sitä... sitä.... huoraa!" Brenda itki. Osaka järkyttyi, ja hänen kätensä valahtivat kylkiä vasten.
"Brenda... Anna anteeksi", hän kuiskasi hiljaa.


Osakan anteeksipyyntö tuli liian myöhään. Brenda ehti kääntää selkänsä ja juosta pois äänekkäästi itkien. Gemini seisoi postilaatikolla tuijottaen isäänsä vihaisesti.
"Petturi", tyttö sähähti ennen kuin juoksi Brendan perään.


Tyttöjen kadottua näköpiiristä Osaka pyyhkäisi hihalla silmiään ja lähti sisään. Hän oli nälkäinen, väsynyt ja surullinen, mutta hän ei kyennyt tekemään muuta kuin makaamaan sängyllään itseään syyttäen.
"Tytöt ovat oikeassa. Minä olen petturi, rauhanrikkoja ja kamala ihminen", hän ajatteli ja tunsi taas jotain kosteaa silmäkulmissaan.


Brenda oli myös sängyllään makaamassa. Hän ei kuitenkaan syytellyt itseään, vaan Osakaa. Hän vihasi isäänsä enemmän kuin mitään muuta maailmassa.
"En minä voi asua tässä talossa enää!" hän huusi ajatuksissaan. Hän ei enää halunnut olla osa tätä surkeaa perhettä.
Hänen päähänsä pälkähti ajatus, joka voisi olla nyt pelastus. Saman tien hän teki päätöksensä ja nousi ylös.


"Hei, Brenda Greenhill täällä. Onhan Viper Academyssä? Hyvä. Kyllä, olen kiinnostunut opiskelupaikasta. Mahdollisimman pian, mieluiten heti!" Brenda vastaili Viper Academyn kanslistin kysymyksiin, ja myhäili tyytyväisenä kun nainen lupasi lähettää taksin hakemaan Brendaa.
"Loistavaa, kiitos ja kuulemiin", Brenda sanoi iloisesti ja katkaisi puhelun. Nopeasti hän kävi hyvästelemässä pikkusiskonsa.
Osakalle hän ei ilmoittanut mitään.


Taksin tullessa pihaan tuimailmeinen Brenda haistatti ovella pitkät isälleen, Neealle ja Maylle. Kaikelle entiselle, paitsi siskoilleen. Taksikuski katsoi Brendaa pelokkaasti, mutta päätti olla kyselemättä mitään.


Brendan lähtöä ikkunasta seuranneet pikkutytöt istuivat lattialle vastatusten.
"Anna anteeksi, kun olen ollut sinulle niin ilkeä", Brenda huokaisi ja vältteli Geminin katsetta. Gemini hymyili, ja myönsi ihmetelleensä joskus siskopuolensa käytöstä.
"Kyllä minä silti aina tiesin, että et sinä minua oikeasti inhoa", hän sanoi tekohilpeästi, mutta vakavoitui nopeasti.


"Brenda... Lupaathan, että sinä et koskaan jätä minua?" Gemini kysyi yhtäkkiä. Brenda nousi seisomaan ja tarttui vielä istuvaa siskoaan käsistä kiskoen tämän ylös.
"Lupaan. Ethän sinäkään koskaan jätä minua?"
"En".


Ja niin, suurimman surun hetkellä löytyy aina joku, joka oikeasti rakastaa.
¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Huh. Pelatessa tätä osaa tuli ihan oikeasti haikea ja surullinen olo. Yritän tehdä ensi osasta vähän iloisemman, kun nyt on ollut kaksi tämmöistä surullisempaa osaa peräkkäin. Lupaan ainakin Briannan ja Geminin synttärit seuraavaan osaan ja mahdollisesti jotain muuta, ehkä jopa käymme yliopistolla (: Ennen viidettätoista osaa tulee myös katsaus ei-perijöiden elämiin.

Nyt kaikki laittamaan kommenttia!